Kiitokseksi lasteni erinomaiselle isälle vein hänet yöpymään ja elpymään 😉 Paimion parantolaan. Samalla saimme mukavan pienen irtioton kotihommista (jotka toki ovat täysin vapaaehtoisia). Kerran aikaisemmin olimme käyneet Parantolassa kierroksella. Paikka teki kyllä todella vaikutuksen silloin ja niinpä mielessä on ollut uusintavisiitti jo pitkään. Nyt yövyimme hoitajien vanhassa asuntolassa, Mäntylässä, ruokailimme ravintola Toivossa sekä […]
gluteeniton
RUNO – HOTELLI MEIDÄN MAKUUN/ HOTEL RUNO IN PORVOO
Satuin ostamaan Asun-lehden tässä joku aika sitten ja siinä oli juttu Porvoon uudesta boutique-hotellista, Runosta. Ensin innostuin hotellin kuvista, sitten ideologiasta ja tarinasta – jotain tällaista olin kaivannutkin hotellirintamalle. Hotellin ei tarvitse olla pönöttävää bling-blingiä tai mitään erityistä teemaa – kutsuvan hotellin kuuluu olla kuin toinen koti. Kotoisa ja leppoinen. Koska seurustelumme vuosipäivä (40!) oli […]
8 Gluteenitonta vinkkiä/ 8 Gluten free favs
Kyllä täytyy sanoa, että gluteenittomien tuotteiden valikoima on laajentunut – vai onko silmäni vain avautuneet vuosien mittaan tarkastelemaan hyllyjä laveammin tai kenties innokkuus kokeiluun lisääntynyt. Nykyään ei nimittäin pelkkä gluteeniton-merkintä enää ole se ainoa ratkaiseva asia (vaikka siis tottakai olennainen lähtökohta) vaan yhä enemmän sitä kiinnittää huomiota myös tuotteen ravintoarvoon. Iso kiitos täytyy antaa myös […]
Mitä syömme reissun päällä/ What we eat
Monista poiketen me olemme aina tykänneet kokkailla itse reissuillamme – tosin keliakiani on kyllä vahvistanut tätä intoa, sillä aina ei ole helppoa löytää turvallista ruokaa ulkomailla. Tänäkin vuonna surullisesti todistimme, että mainostetut gluteenittomat socca-lätyt (Nizzan kuuluisa perinneruoka kik-herneistä) ovat kyllä ainesosiltaan gluteenittomia, mutta käsittely ei sitten ollutkaan sen mukaista. Jonotimme niitä Nizzan vanhankaupungin kukkatorilla ja […]
KIITOS/ Thank You
Pian kolme vuotta blogimaailmaa takana. Postauksia reilut pari sataa. Mielenkiinnosta kurkkasin pitkästä aikaa, mitkä niistä ovat teidän eniten lukemianne. Tässä selkeä viiden kärki: 10 hyvää gluteenitonta paikkaa Turussa (klik) Ykkössuosikkini edelleen Mamin lounas ja erityisesti erilaiset lohisalaatit siellä. 2. 10 hyvää gluteeniton kaupasta (klik) Pakastealtaasta löytyy gluteenittomia herkkuja, jos et ole tottunut leipomaan gluteenittomasti. 3. […]
Syyskotoilua no:3 omppujen parissa / Apples
Omena on ehdottomasti lempihedelmäni, joten hurraa meidän muhkea omppusato yhdestä pienestä kääpiöomenapuusta! Koska vatsamme eivät kerta kaikkiaan kestä enää omenoiden popsimista tuosta noin vaan ja vaikka kuinka paljon, piti meidän keksiä muutakin käyttöä niille. Ja kun ne nyt vaan rupesivat putoilemaan sellaisella vauhdilla – plop-plop-plop, niin piti kiirettä poimia niitä turvaan madoilta, murkuilta ja muilta. Apple […]
10 gluteenitonta suosikkia aina kaapissa/ 10 gluten-free essentials
Diagnoosin jälkeisen kolmentoista vuoden ajan on tullut testattua erinäisiä gluteenittomia tuotteita. Tässä vähän niin kuin yleisön pyynnöstä tämän hetkiset hyväksi havaitut suosikkini. Vaikka kirjoittelen hyvin rönsyillen eri aiheista, on suosituimpien postauksieni kärjessä ollut kaikki gluteenittomuuteen liittyvät. Tämä johtuu siitä, että eräs kanadalainen toimittaja löysi blogini käydessään Turussa ja otti minuun yhteyttä pyytäen haastattelua keliakiaan liittyen. […]
Loviisa avasi joulun/ Christmas at Loviisan Aitta
Jouluihmisen täytyy aloittaa aina ajoissa. Pienin askelin, mutta suurella tunteella. Joka viikonloppu edes vähän jotain fiilistelyä tämän pimeyden keskellä. Viime sunnuntaina oli vuorossa joulun avaus Loviisan Aitassa. Monet vuodet olen käynyt siellä joulua nuuskimassa. Tässä muutama kuva maistiaiseksi. I always get in the mood for Christmas early. Slowly, step by step but with my whole […]
Melkein liian helppoa – siemennäkkärit/ Almost too easy
Monet siemennäkkärit olen ehtinyt jo syömään – ystävien luona ja ravintoloissa – ja monet reseptit tallettamaan. Mutta tekemisen asteelle en ollut vielä päässyt. Liian monta ainesosasta – aina kuitenkin puuttui jotain… Sittenpä löysin tällaisen kotimaisen, lisäaineettoman valmissekoituksen, johon ei tarvinnut lisätä kuin öljyä ja vettä. No nyt on helppoa… Onhan tää jo vanha hitti, mutta […]
Pella´s Cafe – gluteenitonta luotettavasti / Reliable gluten-free sign
Kun luotettavasti gluteeniton ruoka on keliaakikoille elinehto, on meille tärkeää tunnistaa ne ravintolat ja kahvilat, jotka todella osaavat valmistaa luotettavasti gluteenittomia annoksia ja myös palvelevat mielellään gluteenitonta ruokavaliota noudattavia asiakkaitaan. Kodin ulkopuolella ruokaileminen tai kahvittelu kun kuuluu olla nautinto nimittäin keliaakikoillekin – ei stressin paikka. Tällaisista vitriineistä, joissa on monenmoista valinnanvaraa keliaakikollekin, voi yleensä vain […]