Mitä tehdä, kun ei ole tarvetta millekään suurelle muutokselle ja silti sisustushammasta kolottaa? Ja syksyllähän aina kolottaa. Helppo, nopea ratkaisu mielen virkistämiseen ovat asetelmat, nuo  pikkupikkuriikkiset sisustusrupeamat.

 

Pakostakin iltojen hämärtyessä katse alkaa vaeltaa ympäri huushollia. Ensin siirtelen aina tavaroita ajatuksissani. En kuitenkaan huonekaluja, sillä todella harvoin meillä valssataan niiden kanssa. Ne ovat kai päätyneet aikanaan niin  ”oikeille paikoille”, ettei paremmasta väliä.  Piirsin niiden sijainnin itse asiassa jo ennen muuttoa pohjapiirrokseen ja sanelin sitten muuttoporukalle, mihin mikäkin laitetaan. Ja siinähän nuo ovat edelleen. Joskus kokeilin toisin, mutta palautin aika äkkiä alkuperäiseen järjestykseen. Vähäisten, myöhemmin hankittujen uusien kalusteiden asettelun kanssa onkin sitten aina ollut vaikeampaa, siksi ei niitä juuri tulekaan hankittua. Mieluummin jotain pois ennen kuin uutta sisään. Mutta tuo ajatuksen voimalla siirtely, se on jännä juttu. Jossakin tekemässäni testissä sain tuloksen, että mulla on hyvä avaruudellinen hahmotuskyky. Niinpä pystyn aika hyvin kuvittelemaan, miltä nämä ”ajatuksissasiirretyt” näyttäisivät. Useimmiten ei siis tarvita fyysistä siirtelyä ennen kuin päätän, mihin mikäkin tulee. Silloin yksi ratkaiseva siirto riittää. Voin siis olla sillai viisaasti laiska. Mutta välillä – voi sitä siirtelyn pyörittelyn pähkäilyn määrää 😉 Ja useimmiten kaikki palautuvat lopulta alkuperäisiin paikkoihinsa kaiken härdellin jälkeen…

Tykkään tarjottimista. Niille on helppo kerätä asetelmia.

 

 

Yksi on vain esine, kaksi löytää kaverin eli muodostaa parin ja luo symmetriaa, mutta kolme – se on asetelma – siinä on mielenkiintoa. Asetelmassa on joku juju, jota voi jäädä miettimään. Se voi kertoa jonkun tarinan. Esineet voivat selkeästi linkittyä toisiinsa – olla samaa maata, vuosikymmentä, väriä, materiaalia, muotoa – puhua jollain tavalla samaa kieltä. Tai sitten ei – sekin voi olla mielenkiintoista. Taiteessahan asetelmat ovat yleisiä. Sielläkin puhutaan siitä, miten mielenkiintoinen asetelma syntyy vähintään kolmesta esineestä, mielellään eri korkuisista ja hieman toinen toisensa takana limittäin olevista. Jokainen taiteilija ja taiteilijaksi havitteleva on varmaankin maalannut jossakin vaiheessa asetelmia.

 

Näitä yhdistää sama vuosikymmen – nostalginen 60-luku.

Muistoja, muistoja, muistoja – ja särkyvyys.

Tästä lähti oma asetelmakipinäni tänä syksynä kumpuamaan. Tiiliskivi tuli tarpeeseen, jotta kasviparka saisi  edes vähän valoa päivän aikana meidän räppänästä auringon jäädessä jo niin alas tähän aikaan vuodesta. Tiiliskivelle piti sitten löytää kaveri. Se löytyi Anu Pentikin keramiikkakivestä. Se on kevyt (tiili painava) ja kiven sisälle on piilotettu tiuku (yllätys). Näin syntyi tällainen omituinen juronkaunis setti??

Valon vähenemisen takia valssasin myös meidän taljamattojen kanssa niin, että olohuoneeseen tuli nyt kaksi vaaleaa taljaa. Alakerran huoneesta tuli jotenkin valoisampi näin.

 

Taiteilijan työ, maalin jämät, palettiveitset ja ensimmäiset kengät. Tämä on appiukon muistolle <3

”Asetelmia” kertyy joko suunnitellen tai holtittomasti suunnittelematta tavaroiden täyttäessä pöydät ja muut tasot. Holtittomat harvemmin tuovat hyvää mieltä. Suunnitellutkaan eivät tuota iloa, jos ovat pölyiset… Siispä pölyrätti heilumaan aina silloin tällöin 😉

Joka tapauksessa syksyyn sopivaa puuhaa tämä asetelmien parissa touhuaminen. Saa muutosta aikaan ilman sen suurempaa remontti- tai rahantarvetta. Kiikuttelet vain olemassa olevaa tavaraa paikasta toiseen ja mieli virkistyy. Vaihtelet settejä ja piilotat aina osan tavaroista kaappeihin. Tuntuvat sitten vähän niin kuin uusilta, kun ne ottaa aikojen päästä taas esiin. (Tää on sitä ihan samaa hommaa, kun vaihteli lasten leluja kausittain niin että mielenkiinto säilyi. Ja siivottavaa oli vähemmän…)

Onkos tämä sulle mieluista puuhaa vai mielestäsi aivan hölmön hommaa?

Mukavaa arkea toivotellen,

Celia C

PS. Seuraavaksi taidankin jouluttaa! Luin tänään Sopusointuja Maaritin postauksen ja tajusin olevani myöhässä asiassa. En ole ehtinyt ajatella joulua tänä syksynä vielä ollenkaan, mikä on kovin tavatonta. Yleensä lokakuu on jo mennyt valoketjujen virittelyssä ja muutoinkin suunnitelmat muhimassa. Lisäksi hihitytti, kun Maarit oli taas samaan aikaan samalla taajuudella asetelma-postauksensa kanssa :).