KEVÄT KEIKKUEN TULEVI – POSTAUKSENI KEIKKUEN ETENEVI 😉
Step by step the spring will come.
Tämä kirjoitettu jo 16.3.:
Tuuma kerrallaan olen saanut laajennettua reviiriämme takapihallamme. Apuna jäärauta eli petkele – ja mielessä aina välillä läheltä liippaava rumempi sana…
En muista, että ikinä olisi ollut tällaista jääkerrosta lumen alla. Lumi kyllä muuttuu nopeasti auringonpaisteessa sellaiseksi kiltisti sulavaksi kristallihötöksi, mutta jää – se kiiltelee komeasti paksuna teräksenkovana pintana eikä suostu antamaan periksi kuin hieman reunoiltaan vaikka puran siihen kaiken tällä hetkellä maailmaa kohtaan tuntemani turhautumisen. Kun kerran olin päättänyt, että kevät tulee tässä ja nyt – tai ainakin hyvin pian…
Inch by inch I break ice at our backyard. Never ever have I seen such hard ice.
Tajuan kyllä, että murheeni ovat toki paljon pienemmät kuin esimerkiksi maanviljelijöiden. Heillä on jään alla syysviljat ja tienestit, mulla vain nurmi ja helmililjat. Niin ja tietenkin meidän kaikkien murheet ovat paljon pienempiä kuin … Tiedätte kyllä. En mene nyt siihen, koska tämä olkoon iloisen kevään odotuksen postaus.
Jo pari viikkoa sitten raahasin liiteristä kaikki siellä olevat pihakalusteet takapihalle. Lumen raivaamisen ja jään hakkaamisen olin aloittanut perinteiseen tapaan talvilomalla. Silloin kyllästyn aina talveen. Kun olin saanut betonilaatat lumettomaksi ja jäättömäksi, siivosin alueen ja asettelin pihakalusteita paikoilleen. Isoimmat kalusteet eli keinu, pöytä ja aurinkotuoli ovat meillä aina talven vain katoksen alla. Nyt tuo pöytä, jonka olimme ostaneet pihakirppikseltä kympillä parilla jo kymmenisen vuotta sitten, näytti olevan vihdoin tiensä päässä. Mikä ei ollut sinänsä ihme, kun se ei alun perinkään ollut ulkokaluste vaan erään perheen vanha talonpoikainen jatkettava ruokapöytä. Mutta nyt oli uuden pöydän aika.
Tai itseasiassa ensin kiersimme kaikki kirppikset sun muut ekotorit, jotta olisimme löytäneet tilalle samankaltaisen vanhan pöydän – vaan eipä löytynyt. Niinpä päädyimme sitten kahden pienemmän pöydän taktiikkaan. Korona-aika oli kahtena edellisenä kesänä muokannut käyttäytymistämme siihen suuntaan, että olimme useasti kattaneet tarjoilut turvaväleillä vähän erilleen. Muutenkin on aika tavallista, että toiset haluavat istua varjossa ja toiset auringossa, joten miksi emme tekisi siis reilusti kahta pöytäryhmää. Piha kun on todella pieni ja kompakti – eli ei siinä tarvitse silti ääntään korottaa, vaikka jutteleekin vähän matkan päähän. Asettelukin toimii, kun ollaan tavallaan vastakkain katsekontaktilla kuitenkin. (Alla olevassa kuvassa kalusteet eivät ole vielä oikeilla paikoillaan, koska JÄÄ.)
Many years ago we bought an old kitchen table from a garage sale in our neighborhood and had it since here in our garden. It served us well until now (no wonder, it wasn´t supposed to be left outside all year round). So we needed a new one. Didn´t find one we looked for, so we ended up with two smaller ones. The placing is not ready yet.
Ensimmäinen pöytä löytyikin sitten lopulta Kakolan myymälästä. Tukeva, perinteinen, vankien valmistama, juuri sopiva keinun eteen. Toisen taas löysin Boknäsin outletista. Sen tyyppistä cafeteria-pöytää oltiin mietittykin jo vuosia. Ravintolakäyttöön tarkoitettuna sekin on hyvin tukeva, sellainen ikikaluste. Pieniä, vähän erilaisia taittotuolia meillä onkin ollut jo ennestään puoli tusinaa. Eli ihan toimiva setti koossa, näillä me pärjätään – kääk, maltan tuskin odottaa sitä, kun siirrymme ulkoruokintaan.
Tämä kirjoitettu 21.3.:
Jään hakkuu on kestänyt ja kestänyt, mutta erinäisiä jippoja käyttäen työ on vihdoin edistynyt. Huomasimme esimerkiksi, että kun jään päälle asettaa metallisia esineitä, auringon lämmittäessä ne painuvat jäähän ja sulattavat jäätä samalla. Paksuimmat jäät saimme näin sulamisen alkuun ja petkeleen kanssa oli taas helpompi heilua. Ihastelen pihaa parvekkeelta ja huokaan: Pian ollaan maalissa!
Almost ready. Only few pieces of ice left.
Vihdoin helmililjatkin punkevat taas esiin! Uusia en ole tänä keväänä vielä ruukkuihin ostanut. Olen yrittänyt olla nyt fiksumpi ja malttaa odottaa sopivampaa keliä. Menneinä vuosina olen ollut aina liian hätäinen ja ne ovat saaneet turpaansa oikein kunnolla. Siis tyyliin näin:
Sisätiloissa olen sen sijaan nauttinut tulppaaneista. Ja mikä yllättävää: värikkäistä sellaisista. Valkoiset eivät ole olleetkaan ykkössuosikkejani tänä vuonna. Värit ovat piristäneet mieltä. Luulenpa, että pihallakin tulee olemaan tänä kesänä jotain värikkäämpää…
Tulips, multicolored – yes please!
26.3.
On synkkä ja myrskyisä päivä tänään.
Takapihamme alkaa vihdoin olla jo aika sulanut ja valmis kevääseen – kyllä sitä tosin on raivattukin… Silti ei tee nyt mieli lähteä pihalle tällaisella puuskatuulella. Lämpimät vaatteetkaan eivät riittäisi suojaamaan keliltä – lisäksi pitäisi varmaan olla kypärä… Hieman turhauttavaa olla sisällä.
27.3.
Blaaah, nyt siä sataa lunta… Aivaniinku ei olis saanut mitään aikaiseksi.
Kevät on rasittavaa aikaa, mutta silti niiiin ihanaa.
Kevät on uuden alku!
Okey, it is snowing now. Boohoo…
Pretty irritating. Still – it is wonderful, this Springtime…
Jokos siellä on katse siirtynyt ulos ja puutarhaan? Onko fiilis kevään suhteen rauhallisen odottavainen vai kenties malttamaton?
Celia C – väriä, ulkoilmaa, positiivisuutta, kevättä janoten
Tämä kevät on ollut just tuollainen kuten kirjoitit, viheliäisen pitkä takatalvineen! Meillä suli varsin nopeasti lumet nurmikolta ja muualtakin, vain talon takana varjossa on suikale jäätä ja lunta ja siellä se ei pistä edes silmään.
Nyt ollaan jo innokkaan odottavalla kannalla kevään suhteen, sillä pihakiveykset on pesty, nurmikot haravoitu ja siistitty ja kuorikkeet laitettu puiden juurelle (niistä muuten jää leijailemaan ihana tuoksu). Kukkia en ole laittanut vielä, sillä jätin yhtenä yönä helmililjan ulos ja se napsittiin poikki saman tien – että otti päähän.
Nyt vain lämmintä ilmaa kiitos, että alkaa luonto vihertämään!
Mukavaa kevään odotusta <3
Hei Maarit, Anteeksi näin myöhäinen vastaaminen – olimme reissussa. Kun pyykit saa pestyä, alkaa taas takapihan kevättoimet. Haimme eilen jo vähän lisää liuskekiviä, jotta saisimme selkeytettyä kulkureittejä – eli vähennettyä nurmikolla ramppaamista ainakin nyt näin alkukeväästä, kun nurmi ei sitä kestä. Neliöitähän pihallamme ei juuri ole, joten kivetystä alkaa olla jo yli puolet pihasta. Joskus mietin pitäisikö piha ihan kokonaan kivetä sillai siististi eikä sinne tänne kiviä ladellen, mutta tietyn rentouden ja pienen ruohonkaipuun kanssa taidamme pysyä valitulla polulla 😉
Helmililjat jätin sisälle reissun ajaksi ja nyt taidan istutella suoraan maahan. Talven yli säilyneen oliivipuun veinkin jo pihalle. Se vain täytyisi vaihtaa isompaan ruukkuun… Pientä puuhastelua siis luvassa täälläkin vaikka tuuli tuntuukin taas niin kovin viileältä.
Niin mukavaa, kun olet siellä kuulolla <3