PERUSASIOIDEN ÄÄRELLÄ / Top of my mind

Syksyn saapuessa ja sisätiloihin siirtyessä sitä alkaa aina pohtia syntyjä syviä. Ulkona kaiken aikaa eläessä ajatuksetkin ovat ulkomaailmassa ja ulkoilmassa – ilmavia ja hapekkaita. Sisällä kääntyy enemmän sisäänpäin, omaan elämäänsä miettien. Varsinkin, kun elämä on nyt uudenlaista, kun ei ollakaan enää töissä.

Mistä se hyvä elämä syntyy meille juuri nyt? Mitä sitä oikeasti tarvitsee? Jonkunnäköisiä päätelmiäkin sitä on saanut perustarpeistaan tehdyksi.

Back to basics. What do we really need?

Rauhaa ja taukoja/ Peace and time to rest

Aamuista on nyt tullut suorastaan paras hetki päivästä. Kiireetön, verkkainen ja venyttelevä. Ostin jopa Terraviivan aiheeseen sopivan laatan keittiönpöydälle muistuttamaan meitä siitä, että nyt ei oikeasti ole kiire minnekään ja aikataulu on vihdoinkin sellainen kuin meille sopii. Voi oikeasti pukea noustessaan aamutakin päälle, laittaa aamutossut jalkaan ja istua aamupalapöydässä niin kauan kuin huvittaa. Lukea Turun Sanomat rauhassa, täyttää vaikka ristikonkin, jos siltä tuntuu. Kun sitten saadaan aamutoimet pakettiin, lähdemme päivän ensimmäiselle kävelylenkille.

Slow motion mornings – best time of the day.

 

 

Kunnon kotiruokaa ja hillittyä herkuttelua/  Home cooked meals and few goodies

Tätäkin kaipasin työelämässä, jossa ei aina ehtinyt työpäivän aikana edes ruokailemaan tai omat eväät tuli hotkittua seisten viidessä minuutissa. Kotona meillä on nyt säännöllinen ruokarytmi, joka takaa sopivan tasaisesti energiaa päivän touhuihin. Aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Ei tule nälkä-äkäilyjä ei väsähdyksiä eikä heikotuksia. Migreenikin on loistanut poissaolollaan, kun ruuan saa samalla, meille sopivalla rytmillä (yleensä 8/12/ 14/ 17/ 20). Ruoka on itse tehden terveellistä, maistuvaa ja varmasti gluteenitonta. Stressi senkin suhteen on nolla. Herkutteluksi lasken päivittäisen Nespresson ja tumman suklaapalan sekä silloin tällöin Kolmen kaverin pistaasituuttiin tai muuhun jäätelöön sortumisen. Lisäksi ollaan todettu, että aterian jälkeen onkin parempi lähteä kävelylle kuin levätä. Vatsat tykkää.

Time to eat at the pace that is good for us. For me as a celiac there is no more stress when you cook your own meal. After eating we always have a nice walk around our nice neighborhood. 

 

 

Valoa ja valoja/ Sun or lamp – need the light

Päivänvaloa saamme varastettua nyt päivittäin kerrankin kunnolla oli keli mikä vaan tai päivä kuinka lyhentynyt. Takapihan pienellä pläntillä on ollut kiva touhuta ja olla sitten tyytyväinen pieniin aikaansaannoksiinsa. Lenkkejä kertyy kaksi – kolme päivässä – sen verran kuin jalat antavat myöden. Eri pituisia ja eri maisemissa. Uimassakin käytiin vielä lokakuussa Ruissalossa vaikka hieman se oli jo extremeä meille. Avantouijia meistä ei ehkä saa, mutta joka kerta on ollut kuitenkin pieni voitto siihen suuntaan. Luemme paljon, joten kunnon lukuvaloihin olemme satsanneet sekä nojatuolien että keittiön pöydän ääressä. Louise Pennyn Three Pines – sarja ja Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinoita – sarja ovat olleet hyvin koukuttavia. Tuohon ensimainittuun sain miehenkin hurahtamaan. Niin ja välillä on tietenkin mukava vain istua kynttilöiden liekkejä katsellen. En jotenkin jaksa ahdistua pimeydestä, kun voi jo laittaa valoketjujakin esiin. Jouluihmisen step by step –  toiminta on alkanut 😉

Good thing is to catch the rare light this time of the year when you are at home. Lot´s and lot´s of reading needs good lighting. Hooked on Louise Penny´s books.

 

 

Seuraa ja yhdessäoloa/ Social life

Päivät kuluvat mallikkaasti kahdestaankin. Viihdymme hyvin kotona touhuissamme sekä yhdessä että erikseen. Olemme silti todenneet, että on kiva käydä kerran viikossa lounaalla ravintolassa – useimmiten kahdestaan, mutta aina välillä myös erikseen vanhojen työkaverien kanssa.  Perjantaisin käymme silloin tällöin edelleen skumpalla tutun porukan kanssa. Samoin olemme tietenkin jatkaneet kokkausiltoja ystäviemme kanssa. Pyöreiden vuosiemme kunniaksi järkkäsimme myös omannäköisen teemallisen diskoillan kotonamme. Mukana oli meidän nuoriso ja muutama ystäväpariskunta. Otimme siis ilolla vanhenemisen vastaan 😉 Kajari ja subbari yhdistelmä sai värivalot pyörimään pitkin seiniä ja kattoa sekä sydämet jyskimään haluamaansa tahtiin. Ikä ei tuntunut sillä hetkellä missään 😉 Taloyhtiössämmekin aktivoiduin kesällä innostamaan porukoita sellaiseen matalankynnyksen yhteisöllisyyteen. Oli joitakin yhteisiä pihakaffeita kesäsunnuntaisin sekä osallistuimme kaupunginosamme pihakirppistapahtumaankin. Maalta kotoisin olevana kaupunkilaisten valtava oman rauhan tarve on aina itselle ollut ihmeellinen asia. Mutta ihan positiivisen vastaanoton ehdotukseni saivat. Tarvittiin siis oikeastaan vain kutsu.

Haven´t forgotten social life. Still seeing friends. Still need a party every now and then.

 

Kummasti on virtaa riittänyt näin syksylläkin ihan eri tavalla, päivät täyttyvät tekemisestä – vapaaehtoisesta ei pakollisesta. Karsintamaanantait ja kulttuurikeskiviikot ovat edelleen kuvioissa fiiliksen mukaan.

 

Tässä kohtaa on pakko mainita erityisesti Anni Laukan aivan typerryttävän vaikuttavat työt WAM:issa. The Last Play on mm. koottu puusta, ukrainalaisten lasten raunioista löytyneistä pehmoleluista ja valaisimesta, lopputuloksena mykistäviä varjokuvia. Kuvat puhukoon puolestaan – en halua mennä tähän asiaan sen enempää. Täytyy vaan uskoa ja toivoa, että sota loppuu.

 Ruutuaika on aika minimissä nykyään. Kuvittelin olevani aktiivinen tämän blogin kanssa nyt kun on aikaa, mutta toisin kävi. Kun ei ole pakko olla koneen ääressä, niin aika lailla sitä karttaa koko laitetta. Ennen työpäivän ja seuraavan päivän tuntien valmistelujen jälkeen saatoin olla aika apaattinen niin, että ei muuta osannut kuin tv:tä tai nettiä tuijottaa.

 

Semmonenkin on kiva, kun uni tulee illalla helposti eikä enää näe painajaisia tekemättömistä töistä, hukassa olevista luokkahuoneista tai muista sekoiluista 😉 

Eli ei ollenkaan huono idea tehdä elämässään omannäköisiä valintoja. We are free to deside – we are lucky that way.

Milläs mielellä sitä siellä on sukellettu syksyyn?

kysyy Celia C 

 

 

8 Comment

  1. Kerrassaan ihana teksti <3. Ja niin paljon samaistumispintaa, että olen oikeastaan vähän hämilläni täällä, kun en oikein osaa edes lisätä mitään, koska kirjoitit jo kaiken niin hyvin.

    Joskin meillä vielä työt jatkuu muutamia vuosia (nyt kun olen ollut jonkun aikaa lomautettuna, olen alkanut toivoa, että todellakin jatkuisi mahdollisimman pian), mutta venyvien aamujen ja happirikkaiden aamulenkkien kuvaus on täsmälleen kuin meidän sunnuntait. (Mies lähtee töihin myös lauantai-aamuisin).

    Ruokarytmikin on tunnilleen sama kuin oma hyvän olon rytmini. Perustuu ihan täysin siihen, mikä itselle hyvältä tuntuu ja millä energiat riittää tasaisesti, ei niinkään mihinkään suosituksiin, vaikka sattumoisin onkin niidenkin mukainen.

    Semmoinen eroavaisuus omissa tekemisissäni kylläkin on, että en vaan meinaa saada aikaiseksi sitä säännöllistä ruoanlaittoa, vaikka aina on niin kiva, kun on viitsinyt tehdä ruokaa, joka riittää useammalle syöntikerralle. Tylsempää ei juuri ole kuin tyhjä jääkaappi (paitsi että ruokakaupassa käynnistä tykkään ehkä vielä vähemmän :)).

    Sopivasti sosiaalinen elämä on myös sellaista, josta saa hyvää energiaa ja mieltä. Jotenkin korona-ajan "ansiosta" (jos tuota sanaa voi siinä yhteydessä käyttää) muutuin nihkeästä kotoa lähtijästä ja ennalta sovittuja aikatauluja vapaa-ajalla karttavasta introvertista ihmiseksi, joka kaipaakin suht säännöllisiä tapaamisia mukavien ihmisten kanssa.

    Syksyiset harrastukset on myös erilaisia kuin keväällä ja kesällä ja siksi just kivoja tähän aikaan vuodesta. Joogan pariinkin päädyin taas, kun 10 vuotta sitten ohjaamisen lopettanut ihana joogaohjaaja palasi kuvioihin jäätyään eläkkeelle. On ainut, jonka tunneilla viihdyn ihan aidosti, kun liikkeet tehdään rauhassa ja ovat haastavia, mutta mahdollisia (sain jo seistä päällänikin, mikä vähän hirvitti alkuun, muttei ollutkaan niin paha kuin pelkäsin).

    Syksyssä on hyvää sekin, että nukuttaa paremmin, kun on pimeää ja viileää. Ja harmaat matalapaineiset kelit on mukavan happirikkaita. Helppo hengittää ja vaikutus tuntuu iholla asti.

    Kirjoituksestasi tuli oikeasti semmoinen levollinen mieli, joka on syksyä parhaimmillaan <3

    1. Voi kiitos sulle kaikesta mukavasta, mitä kirjoitit <3 Sitä varten me varmaan toistemme blogeja luetaankin, kun on niin paljon sitä samaistumispintaa. Kiva nyökytellä lukiessa 😉
      Tuohon ruuanlaittohommaan on tullut paljon lisää iloa, kun mies on ollut siitä kotiin jäätyä vähintään yhtä innoissaan. Meitä ei haittaa vaikka syödään kolmekin päivää putkeen samaa, kun se on kerran hyvää. Salaattia/ kasviksia voi sitten tuunailla vaihdellen tykö.
      Joogan kanssa meillä kävi päinvastoin - eli ollaan pitkään käyty samalla ohjaajalla ja nyt jäätiin tyhjän päälle, kun hän meni tauolle. Käytiin kerran korvaavalla, mutta ei ollut meidän juttu. Nyt on sitten vaan ulkoiltu paljon ja jumppailtu (liian) vähän kotona. Haaveissa edelleen, että olisi huone, jossa olisi enemmän tilaa siihen eikä kädet osuisi kokoajan johonkin venytellessä tai heiluessa...
      Tultiin just kaatosateesta, kun käytiin viemässä kynttilä kirkkomaalle muualla nukkuneille läheisille. Taivaskin itki.
      Elämä on tässä ja nyt.

  2. Tuija says: Vastaa

    Oi, kuulostaapa oivalliselta elämänvaiheeelta, josta me voimme vielä vasta haaveilla ja unelmoida. Suunnitelmia on valmiina monenmoisia. Aamurauha on tärkeä minulle jo nyt, vaikka onkin ponkaistava pimeyteen.
    Kauniita kuviasi ihailin tässä postauksessasi.
    Levollista pyhäinpäivää! Tuija

    1. Mukavaa, kun olet kuulolla, Tuikku 🙂
      No, me ollaan hypätty tähän elämänvaiheeseen hiukan etukenossa, koska se vaan tuntui oikealta ratkaisulta. Aamurauhasta ei oikein ennen ollut tietoakaan ja työkin oli aika härdelliä, joten hyvin maistuu tämä aamurauha. Eikä hullumpaa ole levollinen olo muutenkaan.
      Tunnelmallista hämäränhyssyä ja joulunodotusta sinulle <3

  3. Rauhalliset aamut ovat minunkin parasta aikaani. Jo työelämässä vielä ollessani nousin aina pari tuntia ennen töihin lähtöä koska halusin nauttia rauhallisesta aamuhetkestä eli n. tunnin pituisesta aamupala-lehdenluku”tuokiosta”. Jotkut nauttivat voidessaan nukkua viime hetkeen asti, mutta minulle sellainen ei sovi.
    Tuo Wäinö Aaltosen museon näyttely näyttää tosi kiinnostavalta ja koskettavalta. Ollaan menossa Turkuun ensi viikolla mutta lyhyellä käynnillä tuskin kuitenkaan tuonne museoon ehdimme. Olen netissä törmännyt pariinkin kertaan tuohon WAM-lyhenteeseen. Mietin onko tuon museon nimi nykyisin jo virallisesti WAM. Kun meidän perhe oli nuori lapsiperhe, niin asuimme Koulukadulla Turussa ja kävimme tosi usein tuolla museossa kahvilassa. Onkohan siellä vielä kahvila olemassa?
    Mukavaa marraskuun jatkumista sinulle!

    1. Hei, kiva kun jätit kommentin käynnistäsi! Rauhallinen aamuhetki on todellakin niin paras. Aamukiire taas todella stressaava päivän aloitus.
      WAM Turun taidemuseo -tuntuu olevan vakiintunut kaikessa tiedottamisessa nykyään. Tuo mainitsemani näyttely on muuten 14.1.24 saakka.
      Cafe Wäinö on toiminnassa vielä, mutta lehdessä juuri uhkasivat, että loppu häämöttää, kun siinä edustalla on meneillään niin pitkällinen tietyömaa, joka ikävästi verottaa kävijämääriä.
      Tervetuloa tänne Turkuun – toivottavasti teillä on mukava visiitti 🙂

  4. Te olette nyt sitten täysin vapaalla, kuulostaa aivan ihanalta! Tämä on mennyt itseltä aivan ohi, kun olen viime aikoina lukenut luvattoman huonosti muita blogeja. Mutta lämpimät onnittelut <3
    Aamut ovat varmaan monille juuri se juttu, mistä nauttii ehkä eniten. Kun ei tarvitse lähteä minnekään. Saa rauhassa herätä, syödä ja lukea lehtiä. Saatan itse herätä välillä kuuden-seitsemän aikoihin vain nauttiakseni siitä, että saan vaan olla aamulla kotona ja nauttia siitä että on pitkä päivä edessä. Ikä näkyy siinäkin ettei jaksa enää samalla lailla, myöskään pakollisia aamuheräämisiä ja -lähtemisiä. Mulle on nykyään todella vaikeaa kun on aamulla jokin meno että pitää olla klo 9 keskustassa.

    Meidän rytmissämme on eroavuuksia siinä mielessä, että meillä mies herää myöhemmin. Mulla on aika paljon omia menoja usein juuri tähän blogielämään liittyen ja hän taas liikkuu harrastuksisaan (ulkona pääasiassa) niin paljon, että teen kävelylenkin useinmiten yksin. No, siinä lenkkeilyssä on omalla kohdalla nyt ryhdistäytymisen paikka… Yhteinen hetki on sitten ruokailu, sillä teen joka päivä kunnon ruoan ja se syödään yhdessä. Samoin illalla katsotaan yhdessä telkkarista jokin ohjelma tai tallenne, ellen kirjoittele. Minä menen aikaisemmin nukkumaan ja lukemaan kirjaa.

    Elämäsi kuulostaa seesteiseltä ja kiireettömältä. Ja kulttuurikeskiviikko on loistava ajatus, sitä voisi yrittää soveltaa itsekin.
    Mukavia tunnelmia kaiken kaikkiaan <3

    1. Kiitos onnitteluista – kyllä oma vapaus ja päätösvalta kieltämättä tuntuvat hienolta. 35 vuotta kuitenkin oli elämä aika kellontarkkaa touhua.
      Sinä olet kyllä luonut ihailtavan aktiivisen blogielämän. Minäkin ajattelin olevani aktiivisempi, kun jäin vapaalle, mutta olenkin karttanut tietokonetta aika tavalla. Kuvia olen kyllä napsinut ja ideoita olisi 🙂
      Mutta kirjoja olen lukenut taas sellaiseen muinaiseen malliin. Sinulle kiitos Louise Pennyn Three pines – kirjojen vinkkaamisesta! Kymppiosa on varattu kirjastosta – sitä odotellessa olen ahminut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan sarjaa. Niin ja ulkoillut paljon.
      Mukavia tunnelmia toivottelen myös sinne, missä nyt ikinä olettekaan ja kiva, kun jätit kommentin <3

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.