• Sisustus
  • Sisustussuunnitelmani, osa 2: Budjetti, teemat, tilapiirrokset ja huoneeseen tulevat kalusteet.

    Budjettiin oli lähinnä tarkoitus kuulua seinäpintojen uudistus. Olimme päättäneet kierrättää eri huoneissa jo olemassa olevia huonekaluja niin, ettei välttämättä uusia tarvitsisi hankkia. Samalla selkeytyisi muidenkin huoneiden kalustus ja toiminnot ja niihin tulisi enemmän väljyyttä. Kalusteemme ovat sen verran samanhenkisiä, että ne ovat ennenkin kiertäneet huoneesta toiseen toiminnallisten tarpeiden ja estetiikankin mukaan. Hankintalistan toivottiin siis olevan […]

  • Sisustus
  • Sisustussuunnitelmani, osa 1: Lähtötilanne, tavoite ja tunnelmakartta.

    Jo Rooman postauksessa lupailin kirjoittaa tästä aiheesta:  meidän työhuoneen muutoksesta sisustuskurssin inspiroimana. Olin nimittäin vihdoin  – monen vuoden pähkäilyn jälkeen – päättänyt hankkia lisää osaamista sisustamiseen. Kesäyliopistosta löytyi sopiva työn ohessa käytävä kurssi. Se sisälsi videolta seurattavia Oulun yliopiston arkkitehtiopintoihin kuuluvia luentoja, joita seurasimme kurssilaisten kanssa yhdessä ja sen jälkeen jatkoimme lähiopetuksella ja harjoitustunneilla paikallisen sisustusarkkitehdin johdolla. […]

  • Lifestyle
  • Pääsiäistipu /The Chick. Isn´t she lovely?

    En voi ikinä olla nauramatta ääneen, kun otan tämän tipun esiin pääsiäistä varten. Tälläkin kertaa ilahduin sen näkemisestä niin, että annoin sen hetken ensin matkustaa ympäri huushollia ja nappailin siitä jopa kuvia eri huoneissa. Ehdottomasti välttämätön pääsiäiskoriste – kevään, ilon ja uuden elämän symboli. Maailman huipulla. Top of the world.   Huomaa tarkkaileva katse pörrön alta. […]

  • Lifestyle
  • Taas liian aikaisin/ I´m early bird again

    Liika innokkuus kostautui taas. Kun tuo aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, rekisteröin sen heti kevään merkiksi ja isken ensimmäiset helmililjat ruukkuun ja pihalle. Ja sitten viikon yöpakkasten jälkeen totean, että liian aikaisin – liian aikaisin… Early bird did´t get the worm this time either. This is the result for being too early again. I do this […]

  • Gluteeniton
  • Thai-katkarapukeittoa ja sushia synttäreillä

    Meidän alkuvuoden päivänsankarin toivomuksesta synttärit vietettiin perheen kesken yhdessä sushia tehden. Kattaus valikoitui Japanin lipun mukaan. Kokemuksesta tiedän, että touhu on yllättävän aikaa vievää ja nälkä ehtii kasvaa hirmuiseksi ennen kuin valmista syntyy. Siksi teen aina alkuruuaksi thai-katkarapukeiton ns. rauhoittamaan tilannetta. Reseptin olen saanut ystävältäni – kiitos P 🙂 Hieman olen reseptiä hionut matkan varrella […]

  • Lifestyle
  • Huonekalu, jolla on tarina. Osa 5/5: Baarituoli / Furniture with a story 5/5

    Donatellon vaateliikkeen loppuunmyynti vuonna 2014. Mies löytää kauluspaitoja ja minä tuolin! Niin tyypillistä. Muiden kuin huonekaluliikkeiden kalusteet ovat mielestäni usein tosi kiinnostavia. Silloin haluaisin viedä kassalle kaikenlaista ei-myynnissä olevaa tavaraa – pöydän, tuolin tai lasitelineen ravintolasta, radion, naulakon tai pukukopin verhon vaateliikkeestä jne. Kun tulimme Donatelloon, niin totta kai vaatteita munkin piti etsiä. Mutta kun näin […]

  • Lifestyle
  • Huonekalu, jolla on tarina. Osa 4/5: Temppelipöytä / Furniture with a story 4/5

    Turussa on 1990-luvun alkupuolelta lähtien ollut sellainen sisustusliike kuin Divaani. Alkuajoista lähtien se on ollut meille mieleinen paikka. Joskus, olisiko ollut 2000-luvun alussa (markka-aikana kuitenkin), Divaanilla oli jossakin jokirannan kiinteistössä, Manillan paikkeilla, varastomyynti. Sieltä on peräisin tämä meidän erikoinen sivupöytämme. Bongasin sen sieltä erinäisten tavaroiden sekamelskasta. Se oli naarmuinen, tomuinen ja likainen kuin mikä, mutta […]

  • Lifestyle
  • Huonekalu, jolla on tarina. Osa 3/5: Penkkisänky / Furniture with a story 3/5

    Muistan hyvin, kun kyläilin lapsena isän vanhempien luona. Tuvassa oli kaksi penkkisänkyä, kummallekin oma. Ne olivat peräkkäin ovea vastapäätä olevalla seinustalla. Vanhan uunin vieressä oli keinutuoli ja sen vieressä talonpoikaistuoli. Paappa istui aina keinutuolissa, hymyssä suin ja mumma siinä vieressä tuolilla, kädet sylissä. Rinnakkain, katse samaan suuntaan. Keskellä huonetta oli pirtinpöytä ja penkit, jonne sitten […]

  • Lifestyle
  • Huonekalu, jolla on tarina. Osa 2/5: Peilipiironki / Furniture with a story 2/5

    Pienestä asti olen ollut kodin rakentaja ja rakastaja, sisustaja ja somistaja. Oma pieni koti tehtiin välillä saunan eteiseen, välillä leikkimökkiin, välillä isoveljen kavereidensa kanssa metsään kaivamaan bunkkeriin, jossa he leikkivät sotaleikkejä ja minä kotia – siivosin ja somistin sitä kukkasin ja astioin silloin kun se vaan oli hurjemmilta leikeiltä vapaana. Huoneen jaoin ensin vanhempieni ja […]