Kurkistus Naantalin Asuntomessuille/ Sneak peek to housing fair in Naantali

Toukokuun touhujen keskelle mahtui pikavisiitti Naantalin asuntomessujen mediapäivään.

Enemmänkin olisi tosin pitänyt varata aikaa, koska alue oli yllättävän laaja ja näkemistä paljon. Rakentajat olivat alueella useimmissa kohteissa vielä täydessä touhussa, mutta moniin pääsi silti kurkistamaan. Muutamissa kohteissa oltiin jo hyvinkin voiton puolella – jopa sisustukset.

Messut ovat 15.7.-14.8.2022., joten silloin sitten on syytä mennä uudestaan paremmalla ajalla ihan koko aluetta fiilistelemään. Yleisesti voisin sanoa, että alueen mäntymetsä kallioineen oli jätetty hienosti luonnontilaan. Luonnon kunnioittaminen onkin yksi messujen teemoista. Hyvä niin, sillä rakennuksien kuuluukin sopia tonttiin ja sen luontoon – eikä päinvastoin.

Nyt hieman maistiaisia sisustuksista. Sellaisia, mihin omat silmäni pysähtyivät.

 

Valaisin tiskipöydän päällä heijastaa pehmeitä valorenkaita ympäristöönsä. 

 

Työhuone, jossa on tilaa ja valoa.

 

Makuuhuone sävysävyyn. 

 

Hieman erilainen sängynpääty – takana pukeutumishuone.

 

Erään vielä keskeneräisen kohteen uniikit portaat. 

 

Hulppeat saunatilat, näyttävät laatoitukset. 


 

Japanilaishenkeä atrium-pihaa ja kylpytilaa myöden.

 

 

Parvekkeen kepeät valaisimetkin henkivät merenläheisyyttä tässä ylhäällä kalliolla olevassa talossa, josta se meri vähän pilkisteli.

WC-tilan seinissä poikkeuksellisesti tapettia.

 

Saunassa taidokkaasti työstetyt lauteet.


 

Monet asiat jäivät kyllä mietityttämään rakentamisessa ja sisustamisessa yleisestikin:

  • Kaikki liiankin yhteensopivaa ja uutta. Kerroksellisuus puuttuu.
  • Olohuoneet jättimäisiä – vieraitako varten? Muuten sitten pieniä huoneita, joiden sisustaminen hankalaa.
  • Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat lähes joka tilassa hankaloittavat sisustamista ja yksityisyyden vaalimista. 
  • Makuuhuoneissa sängyn päädyn takana olevat pukeutumishuoneet – avoin näkyvyys sinne vaatii sopuisaa vaatteiden väripalettia sekä joko jatkuvaa siivousta tai epäjärjestyksen sietoa, tekstiilipöly leviää makuutiloihin, ei ns. selustan turvaa sängyn takana fengshuin mukaan.
  • Hurjan isot pesutilat ja saunat. Kaksi suihkua näyttää olevan vakio nykyään. Epäekologista ja kallista.
  • Kaikki talot tummia – mustia tai harmaita. Miten kestää auringon paahteen?

Mutta keskeneräistä ei kai pidä/ eikä saa arvostella – eikä edes esitellä hulluille eikä herroille ;). Ja ymmärrän toki, että yritykset haluavat uusia tuotteitaan esille ja messujen täytyy henkiä nykyaikaa ja tämän hetken trendejä. Toivon silti, ettei asuminen muutu sabluunamaiseksi messujen ja tv:n sisustusohjelmien tarjoamien muutosmallien mukaan. 

Toivon kodinrakentajille ja sisustajille rohkeutta säilyttää tärkeitä, kauan mukana kulkeneita esineitä uudenkin projektin keskellä eikä pistää kaikkea uusiksi. Olettekos huomanneet, että niissä muutosohjelmissakin ne asukkaat ensimmäisenä bongaavat ihastuneena ne vanhat säästetyt aarteet…

Menossa messuille? Minä ainakin. Ja toivon, että taloissa näkyisi asukkaiden (oikeiden tai kuviteltujen) persoona ja henki. Sellaisia uniikkeja juttuja.

Että tällaista poreilua tällä kertaa,

Celia C

 

 

 

 

 

 

2 Comment

  1. Yleensä välttelen asuntomessukuvien ennakkokatselua, koska haluan itse kokea kaiken paikan päällä (sikälimikäli tiedän olevani menossa messuille, mitä ei viime vuosina ole juurikaan tapahtunut), mutta nämä halusin ehdottomasti nähdä, koska

    a)tiesin, että valikoit mieluisiasi kauniita yksityiskohtia, jotka eivät paljasta koko totuutta 🙂
    b) vietin viime viikolla neljä päivää Naantalin Kultarannassa (3 pv 50+ golfleirillä ja päivän siihen perään) ja golfkentältä käsin katselin kallioiden päälle vuoden sisällä ilmestyneitä koteja (niitä on myös yhden golfkentän pitkän väylän mitalta rivissä, mutta ne eivät taida kuulua messualueeseen

    Musta väri on nyt tosiaan trendi ja sopii (hukkuu) mielestäni kauniisti nimenomaan kallioisiin merenrantamaisemiin, mutta niinkuin epäilitkin, mitä tummempi väri, sitä herkemmin aurinko sen haalistaa ja sitä useammin se vaatii uudelleenkäsittelyä. Mäntymetsä toki varjostaa niin, ettei aurinko ihan koko ajan pääse suoraan paahtamaan ja useimmiten on ne suuret lasiosuudet nimenomaan siellä päiväauringon puolella, mutta silti tuo on fakta.

    Näille messuille tulee ihan varmasti lähdettyä, koska on tosiaan muodostunut muutenkin läheiseksi kivaksi käyntikohteeksi se Kultarannan alue.

    Henkilökohtaisesti en pidä metallista sisustuksessa, mutta noiden portaiden läpinäkyvyys on omalla tavallaan kiehtovaa. Ja japanilaiset puutarhat huolisin koska tahansa <3.

    Sellaista vaan tälläkin Kultarannan reissulla mietin, että mitähän miettivät niiden jo vuosikymmeniä sitten alueelle ja kentän huudeille rakennettujen kotien, mökkien ja saunojen omistajat, jotka aikanaan ovat saaneet asua rauhassa, mutta nyt ympärille nousee aina vaan lisää rakennuksia, jotka joissakin tapauksissa blokkaavat aiemmat kauniit näkymät kokonaan.

    Tulipas nyt pitkä viesti, mutta on niin pitkä tauko takana, että ei malta lopettaa nyt, kun olen taas "elossa".

    Iloista alkukesää Celia C <3

    1. Ihanaa, kun olet elossa ja hyvillä mielin – leireillyt, ulkoillut ja nauttinut elämästä 🙂 Tuli hyvä mieli kommentistasi.
      Samaa mieltä, että musta maastoutuu hyvin ja näyttääkin hyvältä – varsinkin jos siihen yhdistää jotain puun sävyä. Lähinnä mietin, pitääkö nyt kaikkien saada musta talo, korkeat ikkunat, poreallas, pukeutumishuone, kaksi suihkua jne jne. Laillasi symppaan myös kaikkia, joiden rauhalliseen idylliin päätetään yhtäkkiä rakentaa hurjasti.
      Saas nähdä, koska törmätään joskus livenä, kun liikut niin paljon näillä huudeilla!! Mukavan leppoisaa kesää toivotellen, CC

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.