• Lifestyle
  • Kutsu DOTS…:in pikkujouluun

    Arki-illan menot ovat jotenkin erityisen piristäviä. Oli kiva saada kutsu (tällä kertaa ei bloggaajana vaan vip-asiakkaana) DOTS…:in pikkujouluun ja piristää vähäsen ystävääkin kutsulla tulla aveciksi tilaisuuteen. Ja piristävä lisä Turun vaatemarkkinoilla DOTS… Linnankadulla onkin. Aina löytyy jotain vähän erilaista ja eri merkkejä kuin muualla. Lisäksi toimitilat ovat aivan ihanat – haluaisin todellakin muuttaa asumaan tuohon […]

  • Sisustus
  • Jotain uutta – ja uutta, mutta vanhaa/ Something new – and new but old

    Aika vähäisiä ovat hankinnat olleet viime aikoina. Pohdinnassa on päällimmäisenä ollut tv/musiikkihuoneen tapetin – ja mahdollisesti myös sohvan löytäminen, mutta mikään ei ole vielä kolahtanut niin, että projekti olisi edennyt. Työhuoneen täydellinen tapetti on vissiin laittanut riman nyt niin korkealle, ettei toi tapetin valinta etene millään… Niinpä ei sitten ole oikein mitään muutakaan tehnyt mieli […]

  • Sisustus
  • Lisää kaamosvaloja/ Against the darkness

    Aamulla herään pimeyteen. Työpäivän jälkeen tulee niin pian pimeä. Mutta: ei auta surra. Näillä mennään. Lisätään tunnelmavaloja pikku hiljaa. Joka viikonloppu olen lokakuussa lisännyt yhden (joidenkin mielestä joulu-) valosarjan jonnekin. Tämä Granitin valosarja tosin siirtyi jo syys-lokakuun vaihteessa terassilta parvekkeelle tunnelmaa luomaan. Nyt vaan on jo ruvennut olemaan niin kylmä parvekkeellakin, ettemme siellä enää juuri […]

  • Sisustus
  • Hyvän unen vierashuone/ Well slept night in our guest room

    Lapset lentävät pois kotoa ja jälkeen jää huoneita, jotka tulee valjastaa uuteen käyttöön. Ei  niitä kannata säilöä miksikään ikuisiksi lasten huoneiksi. Neliöt ovat kalliita – niinpä kodin joka nurkka oikeaan käyttöön… Vaikka tietenkin lapset ovat tervetulleita yökylään edelleen! Jo ennen kuin tyttären huoneesta tehtiin työhuone, oli pojan huone muotoutunut meillä vierashuoneeksi. Aluksi pojan vanhan, kapean […]

  • Sisustus
  • Mä voitin, mä voitin/ I won, I won

    Diagnoosi:Sisustusmania -blogin Maria järjesti arvonnan, jossa palkintona oli kaksi vapaavalintaista kylttiä hänen omatekoisista valikoimistaan. Ja jihuu ja jipiajee – mä voitin! I was lucky to win these two handmade cardboard signs made by Maria (from blog Diagnoosi:Sisustusmania). I knew right away where to put them. Molemmille löytyi heti sopivat paikat. Tuulikaappiin tietenkin tämä. Ja yhtä itseoikeutetusti […]

  • Sisustus
  • Åbloggaajien kirppis ja mun blogikirppis

    HUOMIO HUOMIO! HUOMENNA SUNNUNTAINA ON ÅBLOGGAAJIEN KIRPPUTORI LIEDOSSA! SINNE KAIKKI HOPI-HOPI! BLOGGAAJIEN AARTEITA TARJOLLA! MUUTAMA TUOTE ON MINULLA MYYNNISSÄ TÄÄLTÄ KOTOA KÄSIN. SIIS TÄSSÄ MYÖS TILAISUUS OSTAA EDULLISESTI LAATUA! Itse en pysty nyt olemaan bloggaajien kirppiksellä mukana, mutta ajattelin laittaa tähän postaukseen myyntiin muutaman tällaisen isomman tavaran, mitä nyt ei olisi edes helppo mistään kirpputorilta […]

  • Gluteeniton
  • Herätys ja puurolle/ Wake up – rise and shine

    Arki alkaa ja tässä tarvitaan nyt järeämpiä aseita ottaa se vastaan… Apu numero 1: HERÄTYSKELLO Kun on oikea herätyskello, ei tarvitse tuoda kännykkää sängynviereen unta häiritsemään. Monet tutkimukset ja ohjeistukset unettomuuteen liittyen tuovat esiin elekroniikan ja sinisen valon unta häiritsevät ominaisuudet. Herätyskello voi siis olla askel kohti parempaa, levollisempaa ja virkistävämpää unta. Se voi olla […]

  • Sisustus
  • Kultakuumetta/ Gold rush

    Työhuoneen tapetti on aiheuttanut ennen näkemätöntä kultakuumetta allekirjoittaneella. Kulta on oikeastaan suorastaan loistanut poissaolollaan meidän huushollissa ennen tähän tapettiin hullaantumista. The effect that this wall paper has had on me… with these golden domes… I mean we hardly had anything golden before. Sitten kun se oli siinä, työpöytäni ja silmieni edessä, etsinnät käynnistyivät. Okei, miehen […]

  • Lifestyle
  • 10 mökkituliaista/ 10 Gifts for visiting at someone´s summer cottage

    Olin Stockmannin kodinosastolla. Vieressä olevat ladyt keskustelivat hieman tuskastuneina mökkiviemisistä. Että mitä sitä veisi ja voi kauheata kun ei yhtään tiedä… Ryhdyin pohtimaan, mitä minä haluaisin saada, jos meillä olisi mökki ja päätin etsiä kymmenessä minuutissa kymmenen mieleistä, mökille sopivaa tuliaista. (Kamerakin oli käsilaukussani sopivasti mukana, joten pyysin luvan kuvata nämä teille vinkiksi.) Tuotteen hintarajana pidin […]

  • Sisustus
  • Pariutumista tapahtuu/ In pairs they come

    Hmmm. Pohdin tässä juuri, että meillä tuntuu aika usein käyvän aikaa myöden näin: Vanha kiinalainen penkki sai yhtäkkiä poikasen. This has happened quite often at our home: Old bench suddenly had a baby. Lahjalyhty löysi emon. Lantern found a mother. Laatikko tarvitsi pikkuveljen. Box needed a little brother. Kivirasia uuden kirppiskaverin. Stony casket with a […]