Syntyjä syviä täällä mietiskelen, kun varpaani teloin. Klenkkasin äsken ”kivun sallimissa rajoissa” pitkin huushollia ja napsin kuvia. Oli ”pieni” siivous- ja karsimisvimma päällä. Silti kyseenalaistin itseni…
Miksi meidän ruokapöydällä on vanhassa kuvakehyksessä postikortti? Yksi nosteltava tavara enemmän pöytää pyyhittäessä! Mitä se siinä tekee?
Edelliseen Riviera-postaukseen liittyen, se muistuttaa meitä meidän Nizzan-lomista. Sama kuva nimittäin on lomapaikkamme makuuhuoneen seinällä. Vain katsahdus siihen ja ”pim” olemme ajatuksissamme siellä. Vanhat kuvakehykset taas ovat olleet keräilyni kohteita, niissä on sitä jotain. Jotain ajasta, kun oikeilla valokuvilla oli suuri arvo.
Kuva sai jäädä paikoilleen.
Why on earth are we having a picture frame on our dining table? It is vital: it is a constant reminder of our vacation place in Nice.
Voi hyvä tavaton nämä tapettien jämät ovat olleet tässä jo varmaan kolme vuotta! Siis niin raivostuttavan hankala kombo tuossa tuolilla, kun nostelen niitä imuroidessa. Aina kellahtavat pois korista lattialle, kun ovat niin pitkiä, etten saa kahvoista kiinni yhdellä kädellä. Poistoon?
Mutta tuo tapettihan on ollut ikiaikainen unelmani ja tykkään työhuoneeseen päätyneestä tapetista aivan sikana. Nuo muutamat jämäpalat muistuttavat tästä toiveeni toteutumisesta ja kutkuttavat mieltäni siitä, mihin joskus keksin nuo hyödyntää. Vanha tuoli olisi aivan liian yksinäinen yläaulassa ilman tuota settiä.
Kori tapetteineen jäi paikoilleen.
Why I tolerate this wallpaper bunch on the chair? It is vital: my all time favorite wallpaper I chose for our study and will definitely use the rest of it someway – sometime.
Alakerran vaatehuoneessa, juuri siinä, mihin vieraatkin saavat tulla, hyllytasolla on mm. kaksi filmitähden kuvaa vanhoissa kehyksissä, vanha käsipeili, Cannesin antiikkimarkkinoilta ostetut korvikset ja metallineuloskukkaro sekä uusimpana tulokkaana miehen löytämä Armi Kuusela – kortti, jonka hänen isoisänsä oli lähettänyt v.1952 vaimolleen Helsingistä Olympialaisten aikana. Mikä sikinsokin-tilpehöörikasa! Missä selkeät pinnat, kun koko taso on lähes vallattu?
Filmitähtien kuvat muistuttavat kuitenkin äidin rohkeudesta ja kiinnostuksesta. Hän oli 50-luvulla kirjoittanut Hollywoodiin kuvat saadakseen. Täytyyhän ne nyt näytillä olla. Samoin isoisän lämmin viesti ja vielä Armin kuvan kera. Merkkivuosikin tuo vielä Suomen historiassa. Niin ja taas se Riviera, Cannes… Kaikki, mikä muistuttaa sieltä on plussaa.
Lupaan itselleni nurisematta nostella tavarat pölyjä pyyhkiessä. Hyvä mielihän niistä tulee. Saavat jäädä.
Why have all this vain stuff on self that could be used otherwise or kept empty to lay down keys etc.? They are vital reminders of special people – mom who wrote to get the photos, grandfather who sent the card to his wife – and places we have been.
Tuulikaapin naulakon toisessa naulassa roikkuu pieni liitutaulu, jossa lukee good to be home ja toisessa on Brooksin satula. Eipä siihen sitten mitään takkia voi oikein koskaan laittaa. Älytöntä! Ja sitten vielä tuo teksti: kiss. Typerä puinen tarra – en nimittäin ole suuri tekstitarra-fani, vaikka täytyy tunnustaa, että meillä on niitä kaksi muutakin.
Liitutaulun teksti on ollut siinä jo pian 15 vuotta – siitä blogini sai nimensä kun aloitin reilu kolme vuotta sitten. Ja aina sen sanoma vaan on yhtä totta. Aina on mukava tulla kotiin. Satula tietenkin kuuluisi olla miehen pyörässä, mutta sekin jämähti tuohon, kun se nyt vain sopi siihen niin hyvin ja kylillä se kuitenkin pöllittäisiin. Niinpä ns. kakkossatula jäi pysyvästi pyörään. Sekun ei kiinnosta kyllä varkaitakaan. Ja sitten tuo teksti. Mikään mikä muistuttaa läheisyydestä ja sen ylläpitämisestä ei voi olla turha. Aamuin illoin kohtaamme tuulikaapissa suukottaen. Ystäviä vastaanotettaessa halataan. Ei saa unohtaa läheisyyttä – se ei ole itsestäänselvää, jos et ylläpidä sitä. Kiss – saa meidät suukottamaan, makuuhuoneen Love muistuttaa sitoutumisesta ja lempinojatuolini takana oleva Relax saa nostamaan töppöset ylös – olkoon sitten miten kornia tahansa.
Olkoon setti paikoillaan!
A cote rack where you can´t hang a coat and a stupid kiss-sticker above it? No they ain´t dumb either but vital. We put up things we treasure and it is not dumb to remind us to get close – kiss and hug, everyday. I didn´t take anything away but decided to treasure all of them and more. Sentimental fool!
Näin tää homma jatkui. Muitakin kuvia otin, mutta säästän teidät pidemmältä jaaritukselta.
Lopputulema kuitenkin oli: Mitään en karsinut 😉
Celia C, järki- JA tunneihminen
Toi oli niin tutunoloista hommaa – huomaan itsekin tuon tuosta hermostuvani (tai se on liian voimakkaasti sanottu) tietyistä esineistä tai tavaroista pöydillä, naulakoissa ja kaapeissa. Mutta kun kaikkea ei voi karsia. Jos karsit niitä, karsit myös usein muistot. Olen vuosien mittaan karsinut joskus liikaakin, mutta kun kaikkea ei voi säilyttää. Vaikea homma, eikä taida olla ratkaisua siihen.
No, niinpä! Toisaalta selkeät pinnat ja avaruus rauhoittavat – toisaalta mielenkiintoiset yksityiskohdat hivelevät silmää ja tekevät kodista juuri meidän kodin. Jatkuvaa tasapainoilua siis luvassa jatkossakin 🙂 Kiitos Maarit vertaistuesta <3
Aurinkoista viikkoa - kesä jatkuu!!