Kuten viime postauksessa kerroin leikimme turistia kotikaupungissamme Turussa viime viikolla. Söimme lounasta, kävimme kahvilla ja jäätelöllä oikein ajan kanssa, otimme rennosti. Ja kävelimme ja kävelimme, täl puol jokkee ja tois puol jokkee ja takaisin mukavasti lämmittävässä auringon paisteessa.
Meidän perinteisiin turistirutiineihin kuuluu myös aina käydä katsomassa taidetta. Tarkoitus oli postata muutamia taidekuvia siltä reissulta. Päivän saalis oli kuitenkin vain kaksi kuvaa Wäinö Aaltosen taidemuseon aulasta. Ehkä sieluni etsi näyttelyistä, joissa kävimme jotain perinteisempää, sitä tällä kertaa löytämättä. Jotain elämää suurempaa, jota tuijotella monta tiimaa. Maalauksia ja patsaita.
Täydennystä kuvapuoleen tähän postaukseen siis jouduin (ja innostuin) hakemaan oikeista turistipäivistämme ulkomailla. Semmoisista taidepläjäyksistä, joita tuli tuijoteltua silloin mykistyneenä muutama tiima ja vieläkin muistelee.
Louvre, Pariisi.
Ehdoton suosikkimme museona, mutta ei todellakaan yhdellä kertaa haltuunotettavissa. Vielä täytyy mennä monta kertaa. Erityisesti patsaat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tässä muutama suosikki, joista sain otettua kuvan niin, ettei teos jäänyt ihmisten taakse piiloon. Tungosta on siis aina.




Mauritshuis, Den Haag.
Pääosin hollantilaisiin taiteilijoihin keskittynyt, todella vierailijaystävällisesti ja kiintoisasti toteutettu taidemuseo. Esimerkiksi voit katsella mielenkiintoisia restaurointivideoita. Huom. Kaikki teokset eivät aina ole paikalla vaan saattavat välillä olla kiertueilla.




Vatikaanin museot, Rooma.
Tänne jos jonnekin kannattaa varata liput ennakkoon. Jonottaa saa silloinkin (me n. 20 min), mutta ei kuitenkaan tunti tolkulla. Täynnä hyvin erilaisia taideaarteita. Selkeä kulkureitti tilasta toiseen. Vatikaanista olen postannut aikaisemmassa Rooma-jutussa.



San Francesco a Ripa, Rooma.
Trasteveren alueella, pieneen kirkkoon on kuin ”piilotettuna” tällainen Berninin kuuluisa teos. Ei ollut tungosta ja pääsi niin lähelle teosta – tuntui uskomattomalta. Arvokas teos siinä haavoittuvana käsin kosketeltavissa – ilman valvontaa?

Wäinö Aaltosen taidemuseo, Turku.
Täällä käymme usein. Toivoisin, että siellä vain olisi enemmän WA:m teoksia esillä.
Aulatila on kerrassaan upea. Aaltosen patsaat huikeita, kuluneet Barcelona-tuolit tyylikkäitä ja seinän sanat sielukkaita.
Museon kaupasta ostin kahdella eurolla Wäinö Aaltosen teoksista koostuvan kirjan. Siitä riittää minulle iloa pitkäksi aikaa. Maalauksia ja patsaita, joita voin tuijotella monta tiimaa.
Kauneutta kaipaava, kädentaitajia ihaileva,
longing for beauty, admiring the artistic ones,
Celia C
Moi,
Oi mitä kuvia – houkuttelevaa:)
Kiva blogi ja tulin heti vastavierailulle!
Ihanaa viikonloppua<3
Kati – Call IT Home
Kiitos kovasti. Kiva, kun vierailit täällä. Toivottavasti poikkeat jatkossakin. Olen niin innoissani tästä bloggaamisesta etten tiedä miten päin olisin – mutta nyt: viikonlopun viettoon. Rentouttavaa viikonloppua! Celia C
Ihana blogi sinulla, täynnä esteetikon silmänruokaa! Tulin heti minäkin vastavierailulle. Täytyy tulla vielä uudelleen koneen kautta, josko sieltä pääsisin liittymään lukijaksikin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Kiitos vierailusta ja vinkistä, että semmonen lukija-juttukin pitäisi viritellä!! Enpäs ollut ajatellutkaan. Mutta toivottavasti viitsit piipahdella jo ennen kuin semmoisen saan aikaiseksi… Päässä surisee niin hurjasti ideoita tällä hetkellä 😉 Oikein mukavaa viikonloppua toivottaen, Celia C