Keliaakikkona matkoilla/ Gluten-free journey

Vaikka kotona onkin ihanaa niin kyllä matkat tuovat aina aivan uuden mielettömän buustin elämään. Kun ympäristö muuttuu, tuulettuvat ajatuksetkin. Näkee uusia juttuja ja – ainakin maissa missä me tällä hetkellä tykätään matkustaa – myös rennompaa ja sosiaalisempaa elämäntapaa, josta tarttuu ainakin hetkiseksi jotain kotiinvietävääkin.Vinkkinä sanoisin, että kannattaa ostaa jotain inspiroivaa matkalta kotiin fiilistä tuomaan ja muistoja palauttamaan. Me ostamme usein jotain ruokapöytään ja kattaukseen liittyvää. Ne nyt ainakin tulevat suoraan käyttöön – eivät ole siis mitään turhakkeita. Matkalla tulee kokeiltua uusia raaka-aineitakin, jotka usein sitten vakiintuvat myös arkeen kotona. Ruoka on iso osa elämää, matkallakin. Ja erikoisruokavalio tuo siihen kieltämättä kulmakerrointa ja vaatii suunnitelmallisuutta. Ruokakaupat ovatkin usein paljon jännittävämpiä ulkomailla. Kotopuolessa kierrämme kaupan hyvin rutiininomaisesti, ulkomailla syynätään joka purkki jo tuon keliakiani takia tarkasti. Huom. useissa maissa erityisruokavaliotuotteet kuten gluteenittomat tuotteet löytyvät ainoastaan apteekeista tai terveyskaupoista. Mutta tietenkin kaupat ovat pullollaan kasviksia, lihaa, kalaa, maitotuotteita ym. jotka puhtaina raaka-aineina ovat gluteenittomia.

Even though it´s good to be home, it is essential to travel. It always gives you new perspective of life. Food is a very important part of a journey. Celiac disease brings some challenges for sure. Plan ahead and explore food markets. Enjoy the fact that all vegetables, fruits, meat, fish and dairy products are gluten-free if not processed. Notice that in some countries gluten-free bread and pastas etc are only found in pharmacies or health food shops.

Keliakia on kieltämättä muuttanut meidän matkailuamme. Olemme mieluummin pidemmän aikaa samassa paikassa, koska paikkaan tutustuminen ja rutiinien löytyminen vievät aina aikansa. Ekologisempaakin kuin useiden lyhyiden matkojen harrastaminen. Joistakin paikoista on myös tullut ihan toisia kotejamme – eli käymme samoissa hyväksi havaituissa paikoissa mielellämme uudelleenkin.

Hotelleista olemme siirtyneet yksityismajoituksiin (esim. airbnb, wimdu, onlyappartments), joissa voi itse kokkailla ja näin syödä turvallisemmin. Gluteenittomuutta kun ei aina oikein ymmärretä maailmalla – tosin nyt enemmän kuin 10v sitten. Muistan diagnoosin jälkeisen ensimmäisen työreissun Saksaan, kun eivät siellä uskaltaneet ravintolassa tarjoilla mulle muuta kuin porkkanaraastetta ja parsaa. Kaikessa muussa kun oli kastikkeiden, leivitysten, uppopaistamisen tai muun mukana vehnää. Oli se vähän köppäistä, kun muut söivät pitkän kaavan mukaan… Puhumattakaan kaikista kaffepausseista leivosten kera –  ei mulle mitään!Oikeissa asunnoissa oleskelu saa sinut myös tuntemaan itsesi enemmän paikalliseksi kun teet ruokaostoksia ja peset pyykkiä 😉

Rent an appartment instead of hotel room. You can do your own cooking and be more sure of what you are eating. You also feel that you a more like a local doing your grocery shopping and laundry there 😉

Matkakohteen paikallisten keliakialiittojen sivuilta löytää usein hyvin suosituksia turvallisista ruokapaikoista. Itse valitsen mieluiten paikkoja, joissa on omat gluteenittomat ruokalistat. Jotenkin uskon, että silloin ovat miettineet prosessinsa tarkemmin, kun ovat sellaisiin panostaneet.

Tässä muutamia lähiaikoina hyväksi havaittuja/Few suggestions for gluten-free eating we have checked recently:

Stockholm, Sweden: Under Kastanjen: good breakfast, lunch and cakes

Under Kastanjen- ravintola Tukholmassa
Kirjaimellisesti kastanjapuun alla voi syödä täällä tunnelmallisessa kahvila-ravintolassa Tukholman vanhassa kaupungissa. Paikka aukeaa aamulla jo varhain joten sinne pääsee aamiaiselle. Kindstugatan, Gamla Stan, Stockholm.

 

Tomaattikeittoa lounaaksi.
Todella hyvä tomaattikeitto, josta innostuneena kokkaamme kotonakin usein tällaista. Gluteenitonta leipää he leipovat monenlaista, tänään hedelmäistä. Tomato soup and gluten-free bread for lunch. The place opens early so you can have breakfast there too.

 

gluteenittomia kakkuja
Paikalla on kaksi leipomoa, joista toinen on varattu vain gluteenittomille. Näin ollen he todella valmistavat turvallisesti keliaakikoille sopivia tuotteita. Kakkujakin oli mistä valita. So many gluten-free cakes to choose from!

Vanhasta kaupungista löytyi myös erinomainen hampurilaisbaari. Voit valita hampurilaisesi joko gluteenittomalla leivällä tai sitten isoon salaatinlehteen käärittynä. Rento baarimeininki. Usein todella täynnä ja joutuu jonottamaankin.

In old town Stockholm there is also Barrels which is a nice place for a burger! You can choose gluten-free bread or lettuce wrapped around your burger steak. And all sorts of goodies for dessert you will find on the same road at Ekologiskt bageri.

Hampurilaispaikka
Barrels Burgers and Beer, Stora Nygatan

Luomutuotteita, lähiruokaa, myös gluteenittomia leivonnaisia. Aivan pienen matkan päässä hampurilaispaikasta.

Ekologinen leipomo
Ekologiskt bageri, Stora Nygatan

 

 Leiden, The Netherlands: Jacketz: good baked potatoes with great fillings

Ketjuravintola, jossa täytettyjä uuniperunoita. Me vierailimme Leidenissa.

Täytetty uuniperuna
Kuvassa puolikas peruna, joka todella vei nälän. Henkilökunta vinkkasi asiasta, kun meinasimme tilata kokonaiset perunat. Kokonainen peruna on hirmuinen.. Tässä täytteenä kanaa, pekonia ja kastikkeena hunajasinappi. Chicken, bacon salad with honey mustard. Sooo gooood. And this is a half potato but it fills you up! Maarsmansteeg, Leiden.

Rome, Italy: Two pizza places that are good: La Soffitta Renevatio and Mama Eat: good pizza and dessert

Me kävimme näissä kahdessa pizzeriassa. Valintaan vaikutti sekä sijainti että arvostelut kyseisistä paikoista.

Ravintola La Soffitta Renovatio
Vatikaanin lähellä, osoite: address: Piazza del Risorgimento

 

Gluten-free pizza
La Soffitta: Herkullinen gluteeniton pizza. Delicious pizza. They use little flags to prove they are gluten-free. Be sure your pizza has a flag. Don´t accept one without.

 

Another pizza in Trastevere
Mama Eat,Via di San Cosimato, Trastevere: Ihan hyvää pizzaa täälläkin ja edellistä parempi palvelu. Pizza good, service extra friendly 🙂

Paris, France: Noglu: good lunch and dessert

Sijaintinsa puolesta helposti tavoitettavissa. Hyviä arvosteluja saanut.

Suklaakakkua nam.
Unohdin nälissäni ottaa kuvan ruuasta (lasagne). Se oli hyvää. Ei kuitenkaan kauhean iso annos. Jälkiruokakin siis mahtui vielä hyvin. Sorry no picture of lunch – too hungry, ate it up right away. It was delicious lasagne. Lovely mud cake for dessert. Passage des Panoramas, Paris.

Pariisissa olemme myös usein käyneet Bio Sphere Cafe:ssa, Rue de Laborde. Sieltä saa pikkusyötävää kuten crepesiä ja leivonnaisia. Ihan hyvä ja mukava paikka ja helposti saavutettavissa.  Huom. Molemmat paikat ovat pieniä, voi joutua/ usein joutuu jonottamaan.

In Paris we have also visited Bio Sphere Cafe which offers good crepes and bakeries.

Note that both places are tiny. You may have to queue.

Tutustu paikkoihin etukäteen. Mieti missäpäin liikutte ja mikä ravintola on sopivasti saavutettavissa, kun nälkä yllättää.

Plan ahead. Check the map so you can plan your routes. Hunger is not a good travelling companion 😉 

Food lover,

Celia C

PS1  Eikä tarvitse olla keliaakikko voidakseen syödä gluteenitonta. Kukaan ei tarvitse vehnää – monesti gluteenittomat viljat ovat terveellisempiä! Everybody can enjoy gluten-free food. It is good for you.

PS2 Ravintoloiden olisi hyvä ymmärtää, että seurueen keliaakikko päättää tavallisesti, mihin mennään syömään – eli koko seurua lähtee sinne, mistä saa parasta gluteenitonta! Notice that the one needing to eat gluten-free is the one who decides where she/ he goes with friends to eat! One person can bring ten along!

4 Comment

  1. Oijoi, onneksi en ole yösyöjä.. Herkullisia kuvia, varsinkin perunasta!:)

    1. Kiitos Katri! Ja peruna oli vähintään yhtä hyvää kuin miltä näytti… Celia C

  2. Loistavia vinkkejä, jotka täytyykin välittää ystävättärelleni.

    1. Kiva jos pääsee vinkit käyttöön. Itsekin aina etsin blogeista suosituksia – sen verran tärkeää ja tarkkaa hommaa tuo syöminen matkalla – kaikillakin, mutta erityisesti keliaakikoilla…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.