Tänään siivoilin joulua jo pois. Halusin silti kirjata ylös, mitkä asiat nousivat päällimmäiseksi tänä jouluna. Mistä erityisesti tykkään joulun odotuksessa ja varsinaisessa joulun vietossa. Päätin jäsentää asiat näiden otsikoiden alle aakkosjärjestykseen. Ja varmasti jo muistatkin, että minulle joulu on tärkeä ja ihana asia 🙂
Parasta tässä(kin) joulussa oli siis.
ASKAREET:
Siivous 😉 – ei yllättäne ketään, joka minut tuntee. Pitkin syksyä pikkuhiljaa ilman sen kummallisempaa stressiä oli hyvä taas tehdä vuosittaista inventaariota. Samalla tavarat vähentyvät ja kaapit ja laatikot ovat taas käyttökelpoisempia. Myynnistä saa aina vähän rahaakin ja lahjoittamisesta paljon hyvää mieltä. Joulunalussiivous onkin sitten ihan kevyt ja helppo, kun perusta on kunnossa. Koska joulu on juhlista jaloin, siivoamisen liittäminen joulun odotukseen on jonkin sortin kunnianosoitus tälle meille merkitykselliselle juhlalle.
Somistus on aina tunnelmallista hommaa, erityisesti jouluna. Siivous antaa tilaa jouluisille asetelmille ja tärkeille vanhoille muistoille. Toisaalta mitä enemmän on siivonnut ja raivannut sen selkeämpää on myös se, mitä oikeasti haluaa laittaa esille. Olohuoneen ikkunan alla oleva pöytä on meillä se paikka vaihtuville asetelmille. Tänne päätyi nyt viime postauksessa mainittu tammenterhokin. Kynttilöiden väliin valitsin myöhemmin vielä yhden sävyihin sopivan ikonin.
ASTIAT:
Old Luxembourg (Villeroy&Boch) – lautaset ovat kuuluneet meidän joulupöytään jo vuosikymmeniä. Vanhoja nostalgisia Arabian 50-luvun Heli-sarjan syviltä lautasilta syötiin sen sijaan joulupuuro, joka oli tänä vuonna tattari-hirssipuuro – mantelilla toki (mieshän tänä vuonna oli se onnekas).
Värilasit ovat heikkouteni – vanhat vihreät Orreforsin henkäyksen ohuet kuohuviiniin, Iittalan pellavanväriset Kastehelmet viiniin, Iittalan myrskynsiniset Ultima Thulet vedelle. Tilanteen ja tarpeen mukaan.
BIISIT:
Taivas sylissäni, jota innostuimme tänä vuonna laulamaan yhdessä tyttären kanssa miehen säestäessä.
Enkelikello puolestaan herkistää joka vuosi – varsinkin, jos samanaikaisesti sytytämme kynttilät enkelikelloon.
JUOMAT:
Roseviini (ei kuiva vaan hieman makeutta omaava) nousi suosikiksi tänä vuonna ehkä vähän yllättäen ohi kuohuviinin. Se sopi erinomaisesti lohirullien ja bataattilaatikoiden kanssa.
Vesi – paljon vettä, jotta suolaiset joulukalat pääsivät uimaan 😉
KASVIT:
Valkoinen amaryllis on ollut meidän joulukukka jo ainakin 30 vuoden perinteellä. Kaksi hairahdusta on ollut välissä – vaaleanpunainen (oli ok) ja punainen (oli vahinko). Ensimmäinen hankittiin taas niin, että se kukkii parhaimmillaan itsenäisyyspäivänä ja toinen joulupäivänä.
Mänty/ huonekuusi/ pikkujoulukuusi/ kuusi?? Sen suhteen oli varsinaista arvontaa. Mikä vai eikö mitään. Kuusi on kehnoin valinta, koska se nuhattaa ja aiheuttaa päänsärkyä. Mutta siitä huolimatta ihan pieni pöytäkuusi kuitenkin hankittiin aattoillan tunnelmointiin. Joulupäivänä se oli jo pakko kuitenkin viedä pihalle. Tulipa taas testattua sekin – allergia ei ole pelkkää kuvitelmaa. Mutta pieni ja söpöinen se oli niin kauan kuin sitä siedimme.
KORISTEET: Valoketjut laitan aina ensin, sen jälkeen varmat suosikit ovat:
Pitkäkoipiset neidit ja muutama jouluinen pallo – kaikki perheen matkamuistoja. Ne ovat olleet pikkujoulun tuojia jo parisen kymmentä vuotta. Neidit keittiön ja olohuoneen väliseen oviaukkoon ja pallot enkelinsiipien kera makuuhuoneen lamppuun.
Seimi ja ikonit löytävät paikkansa pikkuhiljaa adventtien myötä. Niin meillä tulee joulu.
RUUAT:
Lohirullat ovat joulupöytämme suosikit. (Reseptin olen jakanut aikaisemmin jouluruokapostauksessa.)
Bataattilaatikko on se toinen pakollinen, josta kaikki tykkäävät kovasti. (Sen resepti myös jaettu.)
Uutena vuotena söimme kahdestaan vain näitä kahta suosikkiamme ja totesimme, että oikeastaan nämä riittäisivät meille myös jouluna.
TUOKSUT:
Eukalyptuksen tuoksu on meitä miellyttävä, eikä se aiheuta allergiaa eikä päänsärkyä. Muutaman oksan ostan joka joulu. Ensin maljakkoon, sitten kuivaan ja irrotan lehdet esim. lyhtyjen pohjille.
Uunista tulevat tuoksut – erityisesti luumukakkua ja bataattilaatikoita paistaessa. Luumukakku on ainut makea, jonka teen jouluksi. Miehen mieliksi. Näkisittepä, miten tyytyväiseltä hän näyttää sitä syödessä.
<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
Ja jos haluat tietää, mikä oli aivan parasta tässäkin joulussa… Se oli perhe, se että perhe oli yhdessä ja tuntui siltä, että me kaikki nautimme siitä. Meillä oli hyvä joulu <3 Toivottavasti teillä myös!
Celia C
JK. Annukalle tiedoksi, että kyllä – otin uuden vuoden vastaan samis-sinisessä iltapuvussa! Ja itseasiassa myös joulupäivän 😉