Vinkki syksyyn 3/5: 24h jakamatonta huomiota läheiselle/ Do this 3/5: 24 hours for someone you care

Suunnittelemani vinkki numero kolme oli alunperin erilainen… Mutta siitä tuli nyt tällainen.

Viime viikonlopun visiitti äidin luona laittoi miettimään, että ehkä monen muunkin täytyisi kokea jotain tällaista (syksyn) kiireidensä keskellä. 24 tuntia läheisen tahtiin eikä mitään muuta hötkyilyä minnekään.

Neljän tunnin matka yhteen suuntaan ei anna mahdollisuuksia ihan kovin usein arkirumbassa tätä tehdä.

Silti se on tärkeää tehdä.

Four hours drive to my mum – when the fall comes it becomes even harder to drive. But to give some of your time to someone you care – that´s essential.

dsc02788

Perjantaina esivalmistelemme osan mukaan otettavasta ruuasta miehen kanssa. Kaiken pitää olla omatekoista – sellaista kunnon kotiruokaa, jota ollaan lapsuuden kodissakin syöty. Mutta tietty vähän extraa lisäksi myös. Lihapullia, muusia, kantarellikastiketta, vihersalaattia (muistan laittaa aina avokadoa, koska äiti tykkää siitä erityisesti), omenapiirakkaa… Ja yllätyksenä tuorepuuroa, jota haluan äitille maistattaa, koska olen siitä niin monta kertaa hänelle puhelimessa höpissyt. Lauantaina aamulla sitten kaikki kylmälaukkuun ja lähdemme matkaan.

Matkalta, tuntia ennen määränpäätä,  herätyssoitto äidille –  herää jo, tulossa ollaan!

Åbloggaajien illassa tekemäni kukkakimppu päätyy äidilleni, sillä muistin, että hänen hääkimpussaan on ollut nimenomaan neilikoita aikoinaan. Niinpä se on mieluinen – ja tietenkin myös siksi, kun sanon sitoneeni sen omin pikku kätösin 😉

We always bring along homemade food for mum. This time she gets a self made bouquet as well.

dsc02778

Jutustelun lomassa valmistuu varsinainen juhla-ateria, kun katan tavallista kauniimmin ja sytytän kynttilänkin. Parasta äitin mielestä on kuitenkin se, ettei tarvitse syödä yksin. Sen hän sanoo ääneen monta kertaa aterian aikana.

Todellakin ajattelemisen arvoinen asia. Ei minullekaan maistu ruoka, jos joudun syömään sen yksin. Monesti jopa unohdan syödä, jos ei muita ole kotona…Syömisen ilo on ehdottomasti tehty jaettavaksi.

Kahvikin keitetään omenapiirakan kanssa. Maistuu hyvältä, kun höpötellään niitä näitä eikä ole mihinkään kiire.

She likes the food but most of all she likes having company eating with her.

dsc02782

dsc02784

dsc02783

dsc02747

Ehditään käydä kävelylenkilläkin ajan kanssa. Turvallisesti – välillä me kaikki kolme käsikynkässä astellen. Syvään raikasta ilmaa hengittäen.

Aikaa istua penkillä ja katsella kaukaa joen toisella puolella häämöttävää vanhaa kotitaloa ja muistella asumista siellä. Muistella uimista joessa – myös talvella avannossa. Ihailla ruskaa.

Myöhemmin aikaa vaihtaa verhot syksyisempiin. Kuunnella vanhoja, äidin ja isän äänittämiä c-kasetteja ja vähän valssahdellakin niiden tahdissa. Katsella valokuvia tietokoneen ruudulta ja nauraa. Äitin erityistaito on nauraa itselleen – ja voi jestas se nauru on niin tarttuvaa, että käkätämme kaikki aivan vääränä. (Mies toteaa, että tietää nyt, mistä olen perinyt omien kuvieni kauhistelun ja vastentahtoisuuteni kuvattavana olemiseen… Oppisinpa vielä nauramaan kuvilleni niin kuin äiti nauraa…)

Long walk along the river. Taking time to breath deep. There – across the river – we used to live.

Illalla syödään lättyjä tv:n ääressä. Jep, sellaistakin saa nyt tehdä, kun ollaan kaikki aikuisia 😉 Lapsenahan tällainen oli kiellettyä. Ruoka syötiin pöydän ääressä. Niin me opetettiin omillekin lapsille. Nyt kyllä syövät takuulla tv:n ääressä. Ja niin muuten mekin iltaisin nykyään 😉

Adults are allowed to eat while watching tv 😉 Savory pancakes are yummy.

dsc02786

Touhukkaan päivän jälkeen uni maistuu äitille ja olokin tuntuu turvallisemmalta. Varsinkin kun me vakuutamme, että ovi on varmasti lukossa ja kaikki valot ja laitteet sammutettuina.

Me sen sijaan valvomme pitkään. Kuuntelen äitin tasaista hengitystä viereisessä huoneessa ja ajatukset mylläävät kauan ennen kuin nukahdan…

Tired and safe she falls a sleep. In the morning I wake her up to have porridge with us. Raw porridge is something she hasn´t had before. She likes it but it´s cold so she needs to wear a cardigan to eat it.

dsc02719

Aamulla äiti nousee pystyyn pirteänä, kun herättelen puurolle. Mukava kuulemma herätä aamuun, kun on taas heti seuraa aamusta lähtien. Tuorepuuro maistuu vaikka onkin niin kylmää, että täytyy pukea villatakki päälle 🙂

Lehtien lukeminen vierekkäin hiljaisuudessakin on yhteistä tekemistä. Välillähän kuitenkin on ihan pakko kertoa ääneen jotakin lehdessä mainittua.

Iltapäivällä on kuitenkin taas lähdettävä paluumatkalle. ”Onko teillä työpäivä taas huomenna?”  ”On. Huomenna on maanantai. Mutta nähdään taas…”

In the afternoon we have to leave. Until the next time, mum…

We should not be so busy we don´t have time for something this important.

Autossa on hiljaista pitkä tovi… Ymmärrys elämästä ja sen tarkoituksesta lisääntyi taas hiukan…Neljässä tunnissa ehtii miettimään…

dsc02749

Eihän meillä ole niin kiire, ettemme ehdi jotain näin tärkeää?

Celia C

2 Comment

  1. Kaunis kirjoitus, ja antoi paljon ajattelemisen aihetta itsellekin. Tulin juuri isäni luota kahvittelemasta, kun äiti on pienellä matkalla; ja miten iloinen hän olikaan rupatteluhetkestä.
    Mukavaa viikonloppua!

    1. Kiitos kommentistasi, Maarit. Hyvän mielenhän siitä saa itsellekin, kun voi ilahduttaa toista. Avuton olo vaan usein, kun tuota välimatkaa on niin paljon. Onneksi on puhelin – parempi sekin kuin ei mitään 🙂
      Oikein leppoisan viikonlopun toivotuksin, C

Vastaa käyttäjälle Maarit / Sopusointujablogi Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.