Näkymiä peilin kautta / Reflections

 

Meillä on paljon peilejä – isoja ja pieniä. Niiden funktio on enimmäkseen sisustuksellinen – johtuneeko iästä, mutta ei niistä paljon itseä katsella 😉

Peilien kautta näet asiat, asetelmat, pinnat, kaiken – kuin taulun kehyksissä – korostuneesti ja uudella tavalla. Peilit siis voivat auttaa harmonian luomisessa – jos peilin kautta näkymät vaikuttavat hyvältä, on asettelu ja värimaailma todennäköisesti onnistunut. Peilit myös linkittävät usein huoneet toisiinsa ja auttavat näin ollen kokonaisuuksien suunnittelussa. Jos siis se mitä näet peilin vieressä sopii siihen mitä näet peilissä, vaikuttaa siltä, että huoneet sointuvat toisiinsa. Se tuo harmoniaa kotiisi. Lisäksi peilit tunnetusti levittävät ikkunasta ja valaisimista tulevaa valoa ja avartavat tiloja.

Peilien sijoittelussa kannattaa olla tarkka – haluat siis harmoniaa ja kauniita näkymiä, et sekavia tiloja tai levottomuutta herättäviä pilkahduksia, esimerkiksi ohikulkijoista ulkona. Etkä myöskään halua nähdä vain epämääräisiä paloja itsestäsi, silloin kun peilailet itseäsi. Isosta peilistä on tarkoitus nähdä itsensä päästä varpaisiin. Hyvä paikka peilille on esimerkiksi huoneessa, jossa on lempipaikkasi. Kun sitten oleilet siinä mukavasti, tulisi peilistä näkyä jotakin sinulle todella mieleistä. Silloin peili on kuin yksi uusi taulu seinälläsi – jopa muunneltavissa oleva sellainen – näkymää kun voi muuttaa. Jouluna esimerkiksi sijoitan yhden lempikoristeeni paikkaan, josta se heijastuu peilin kautta lempparinojatuoliini.

Tässä muutamia heijastuksia ja kurkistuksia meiltä:

DSC01370

DSC01373

DSC01372

DSC01371

DSC01382

DSC01380

DSC01376

DSC01375

Ei kun vaan peilejä hankkimaan valoa tuomaan;) Tai jos niitä peilejä jo löytyy, niin tarkkailemaan, mitä niistä näkyy. Panosta mieluisiin  näkymiin – sijoittele asetelmia peilien kannalta olennaisiin paikkoihin. Tai sijoita peilejä mieluisten näkymien heijastamiseksi. Mitä näkyy sohvalta/ ruokapöydän äärestä peilin kautta? Mitä eteisen peilistä jne.? Ja sitten vielä vinkki nopeaan siivoukseen ennen vieraiden tuloa: pyyhi ainakin peilit puhtaaksi – kaikki kiinnittävät niihin huomiota.

Lisääntyvästä valosta iloiten,

Celia C

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.