Kolme uutta vihreää/ More green

Huomaan, että haluan yhä lisää vihreää. Hankintoja olemme tehneet tämän syksyn aikana kyllä erityisen vähän – ja harkitusti. Nämä kolme ostosta –  kaikki vihreitä.

Ensimmäinen ostos löytyi lokakuun lopussa Ottomaanin Linnankadun liikkeen loppuunmyynnistä. Menimme sinne aivan paniikissa viimeisenä päivänä, koska luulin, ettei liike enää jatka ollenkaan. Alkuperäinen suunnitelma se oli ollutkin, mutta onneksi liike löysi sopivan uuden paikan vielä Eerikinkadulta, Wiklundin sisäpihalta.

Olin ihaillut Poiat-firman Lavitta – tuolia jo aikaisemmin Helsingissä (postaus täällä.) Tämä meidän tuoli on saman sarjan Lavitta lounge chair. Puuosat kauniisti työstetty ja istuinosassa rei´itetty hennon vihreä nahka. Tuoli löysi paikkansa heti telkku/musahuoneesta. Siellä kun on aivan samansävyinen matto ja samanhenkisiä huonekaluja jo muutenkin. 

Seuraava ostos tuli vastaan Hassisen kirpputorilla. Osui vaan silmään, enkä voinut vastustaa sitä (eikä hintansa puolestakaan ollut kyllä siihen syytä – maksoi vaan 1,60e). Ei tosin mitään tarvetta tuhkakupille (sellaiseksi se oli nimetty), mutta sen sijaan näin sen juurikin sopivana paikkana jättää korunsa suihkuun/ saunaan mennessä yläkerran aulan kaapin päälle. Jälleen hentoja kauniita vihreän sävyjä. Käsinmaalattu – siksi herkkä. Ja olihan sillä ilmiselvästi tarinansakin: nimikirjaimet ja vuosiluku antavat jonkun vihjeen. Siinä syitä ihastumiseeni.

 

Kolmannen olin varannut Kotilaiturin Katilta jo hyvissä ajoin. Jälleen täydellisen vihreä!, samettinen Madame Stoltzin tyynynpäällinen, jolle oli varattu paikka alakerran nojatuolista (lempipaikastani). Tuolissa ennen olleet kaksi kirkkaamman vihreää tyynyä olivat jo aikaisemmin syksyllä kiivenneet yläkerran tuoleihin raikastamaan huonetta (näkyvät ylimmäisissä kuvissa uuden tuolin taustalla).

 

Tavallisesti vihreän nälkä yllättää keväisin. Nyt se tuntuu houkuttavan alvariinsa 🙂 Rauhoittaa, virkistää, inspiroi…

Vihreää ja valkoista Joulua kaikille <3,

Celia C

 

Very few deco things we have bought lately – these three, all green. Lavitta lounge chair has green leather seating – same color as our carpet. At flea market I found an hand painted ash tray – perfect for leaving jewelry on it when going to sauna. Another velvety pillowcase is green as well – makes the living more comfortable.  

Green and white Christmas to everyone <3

2 Comment

  1. Vihreä on alkanut himottaa minuakin muussakin kuin ruoassa. Sammaleenvihreä, pitkä untuvatakki jäi kytemään haaveeksi mieleeni Helsingin retkellä. Sisustustyynyjä harkitsin hetken minäkin, mutta taidanpa ensin katsastaa kangasvarastoni. Joulun iloa viihtyisässä kodissanne! Sydämellisin terveisin Tuija

    1. Se on ihmeellinen väri tuo vihreä – rauhoittaa ja piristää samaan aikaan. Sillä on sellainen hyvää tekevä vaikutus.
      Mahtaisiko takki olla vielä joulun jälkeen ja alennettuun hintaan??!! Sinulle sopisi vihreä hyvin 🙂
      Kiitos Tuija – ihanaa joulua myös teille sinne tunnelmalliseen kotiinne <3 Teidän kotona tuntuu olevan myös joulu ainainen 🙂

Vastaa käyttäjälle tuikku Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.