Kolme kirkkoa Roomassa/ Top three churches in Rome

Kolme kirkkoa Roomassa. Tai onhan kirkkoja ja temppeleitä kristillisen kirkon keskuksessa vaikka kuinka paljon ja joka kulman takana. Mutta tässä niistä kolme sellaista, mitä ei mielestäni kannata missata.

Ulkomailla poikkeilemme usein kirkoissa. Niissä on aina uskomattoman kauniita taideaarteita ja usein myös urkumusiikkia tai herkkää kaunista laulua luomassa omaa hienoa tunnelmaansa. Varsinkin kuumalla kelillä ne ovat myös ihanan viileitä paikkoja lepuuttaa jalkoja ja rauhoittua hetkeksi. Tosin tunnetuimmat ja suosituimmat kirkot maailmalla ovat usein aivan täynnä ihmisiä, etenkin turisteja, jotka eivät nyt aina aivan osaa rauhoittua – saatikka hiljentyä… Tämä saattaa syödä osan tunnelmasta.

Viime vuonna ensi visiitillä Roomassa me missasimme tämän – PIETARIN KIRKON. Mutta onneksi kävimme siellä nyt. Oli todellakin näkemisen arvoinen. Pietarin kirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Sinne mahtuu yli 60 000 ihmistä. Arkkitehteinä  on toiminut useita suuria nimiä Michelangelosta Berniniin. Esimerkiksi kuvissa näkyvä kupoli ja marmorinen Pieta-patsas ovat Michelangelon  ja kuvan tummanruskea katos taas Berninin. Pieta-patsaan Michelangelo sai valmiiksi jo 25-vuotiaana (aloitti 24-vuotiaana),  mutta suunnittelemaansa kupolia hän ei ehtinyt nähdä valmiina eläessään. Pieta on nykyään panssarilasin takana, koska sitä vahingoitettiin 1972. Berninin katoksesta messun voi pitää vain paavi eli se on ns. paavin alttari.

Kaikkea kaunista kuvattavaa löytyy lattiasta kattoon.  Usein kävelen ensin katse kiinni lattiassa (ja siitä seuraa tällainen tyypillinen lattiakuva). Seuraavaksi katse kohoaa kattoon ja vasta sitten löytyy se varsinainen katsekorkeus.

dsc03005

dsc03006

dsc03011

dsc03007

dsc03023

Viime vuonna jo vaikutuimme PANTHEONISTA. 2000 vuotta vanha rakennus on suurin antiikin Rooman ajalta säilynyt temppeli. Alunperin kaikkien jumalien temppeli, nykyään se toimii katolisena kirkkona. Sen erikoisuus on kupolissa oleva reikä – oculus – josta tulee tilaan sen ainut valaistus. Ja tulee myös sade sisään, jos sellainen keli sattuu. Lattiassa on reikiä, joista sadevesi poistuu (alimmainen kuva). Kävimme kahtena päivänä siellä, kun säätiedotuksessa luvattiin sadetta. Olisimme halunneet kokea tuon sateen siellä – on kuulemma unohtumaton elämys. Mutta ei sitten satanut. Olikohan eka kerta, kun lomalla harmiteltiin ettei sada…

dsc03055

dsc03062

dsc03061

Kolmas erityinen kirkko on SANTA MARIA IN TRASTEVERE, Trasteveren sydämessä. Sen historiaan liittyy sen paikalla sijainnut, todennäköisesti ensimmäinen virallinen kristittyjen kokoontumispaikka Roomassa ajalta, jolloin kristityt olivat vain pieni kultti 200-luvulla. Visuaalisesti erikoista kirkossa on runsas mosaiikin käyttö. Lisäksi kirkkoaukio – Piazza Santa Maria – on varsinainen koko Trasteveren alueen asukkaiden olohuone. Aukiota ympäröi baarit ja ravintolat ja keskellä suihkulähde, jonka ympärillä on yleensä monenlaista ohjelmaa. 

dsc03065

dsc03064

dsc03068

Onko sinulla tapana vierailla kirkoissa lomamatkoilla?

 Rauhallista joulun odotusta toivottaen,

Celia C

So many churches and temples in Rome. All of them might be worth a visit, but here are three I would´t miss. They are St. Peter´s, Pantheon and Santa Maria in Trastevere. First one huge and with so many art pieces from many famous architects, second with an unusual hole – oculus – at the ceiling and then third with so colorful mosaic all around.

2 Comment

  1. Mulle on aina niin mysteeri se, kun mietin, että miten ihan oikeasti joku on aikanaan rakentanut ja koristellut tällaisia ihan mielettömiä kirkkoja ja temppeleitä. Ottaen huomioon niihin aikoihin käytettävissä olleet menetelmät. Ihan uskomatonta.

    1. Sanos muuta! Aivan ihmeissään niitä katselee… ja toisinaan miettii, miten nykytekniikalla, osaamisella ym. saadaan niitä hometaloja aikaiseksi…

Leave a Reply