Baarin uudet kirppislöydöt/ Second hand stuff

Olohuoneen vitriinin päällä meillä on tällainen baarikaapin-poikanen. Muistoissa on lapsuuden kodin kirjahyllyssä ollut baarikaappi. Sellaista tässä nyt kai yritetään jäljitellä.

Vitriini on meillä täynnä vanhoja lasi- ja pullo-aarteita, joita olemme keränneet 80-luvulta lähtien. Värillisistä laseista postasin viime vuonna ennen joulua enemmänkin (klik), jos haluat kurkata. Vitriinin päälle olen sitten kerännyt muuta baari-rekvisiittaa. Eräällä tämän syksyn kirppisvisiitillä mukaan tarttui hieman lisää sopivia herkkuja, joten jouluksi taso muuttui tällaiseksi. Päivän valossa otettu kuva nyt ei kovin tunnelmalliselta vaikuta, mutta otin sen siksi, että myös lasit edes vähän erottuisivat ja kokonaisuus hahmottuisi. Valosarjat ja kynttilät sitten heittävätkin paljon jännittävämpiä heijastuksia illan pimetessä. Vitriinin päälle tosin on pitkään ollut hakusessa vielä vanha matala peili toistamaan edessä olevat tavarat. Sillai baarikaapin malliin. Nostalgia viehättää.

Some new second hand things I found recently to fit on top of our vitrine filled with glassware. I really like old glass – colored or clear – as well as all this old bar stuff. I think they are very decorative and bring sort of nostalgic atmosphere to the room.

Sifoneja meillä on ennestäänkin jo aika joukkio. Keräilin niitä muinoin oikein urakalla. Nyt löysin tuollaisen kullanruskean, joka tuntui sopivan juhlavalta joulun ja uuden vuoden tunnelmaan. Lisäksi löytyi tosi makee, saksalainen ns. hotelli-hopeaa oleva jääpala-astia ottimilla. Se oli tyyliltään/ muodoltaan yhteensopiva meidän vanhan coolerin kanssa. Harvoin kuitenkaan oikeasti tarvitsemme jääpaloja, joten täytin sen juhlavaksi kristalleilla ja valosarjalla. Löysin vielä samalla kirppisvisiitillä näitä Iittalan snapsilaseja. Muistan, että meillä oli sellaisia. Olikohan niin, että niitä on saanut Tapio Wirkkalan suunnitteleman Finlandia-vodkapullon ”korkkina” 60-70-luvun taitteessa.  Jäätä muistuttava kuviointi on onnistunut . Värillinen juoma näyttää upealta niissä. Tämä oli kyllä niin uskomaton yhdellä kerralla kirppikseltä löydetty setti, että harvoin onnistaa näin. Vinkkinä teille: Hassisen kirppis Turussa on kyllä visiitin arvoinen! Onko paikka teille kenellekään tuttu?

The newest things are this golden soda siphon, a hotel silver ice bucket and five Tapio Wirkkala glasses that look like ice.

Tykkään hulluna vanhoista laseista, pulloista, sifoneista, coolereista… Onko kellään muulla baarikaappia tai -vaunua tai muuta sinnepäin?? Kahden aikuisen talouteen tämä hulluttelu on kai ihan sopivaa 😉

Hmm, tunnelmaan sopisi vielä vanha gramofoni?? No, ehkä me mennään perusvinyyleillä kuitenkin tämäkin uusi vuosi.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille <3

Nuts about these nostalgic things! New Year will be welcomed by playing vinyls once again.

Happy New Year <3

Celia C

4 Comment

  1. Kati Laituri says: Vastaa

    Ihanat löydöt ja kiva idea tuo baarikaappi 🙂 Sifonit ovat uskomattoman kauniita ja snapsilasit olisivat lähteneet myös minun matkaani vaikken niitä juomiin käytäkään 😉 Voi kun löytäisit peilin! Meillä on se tarjoiluvaunu mutta se ei ole baarikäytössä ainakaan vielä 🙂

    1. Kiitos, Kati <3 Muistankin, että löysit aivan superin vaunun!
      Kirppislöydöt sytyttävät aina. Vielä uuden vuoden juhlinnan ajan baaritaso tulee olemaan ruuhkainen, mutta pyhien jälkeen taitaa olla taas tyhjien tasojen aika - rekvisiitta katoaa kaappien kätköön. Sellainen selkeyttä vaativa olo vaan aina tulee.
      Hyvää, onnellista uutta vuotta toivottaen ja kannustavista kommenteista kiittäen, C

  2. Mainio keräämisharrastus! Nyt minua alkoi harmittaa, että olen aikoinani hävittänyt kiiltävän punaisen sifonin, jollekin tutulleni se päätyi. Hyvännäköisiä laseja olet kerännyt ja tuo cooleri on ihana. Mutta vanhan viinakoiran laseineen omistan, siitä en ole luopunut, vaikka se on mielestäni ihan turha. Ja mökillä meillä on vanha gramofoni. Hassisen kirppis on minulle ihan uusi tuttavuus. Kiitos vinkistä.
    Ihanaa uutta vuotta Celia <3

    1. Kiitos, Tuula <3
      Joskus ne turhatkin tuovat juuri sitä tunnelmaa 🙂 En ole mikään superkeräilijä, enkä hirveästi hilloa mitään kaappeihinkaan, mutta näitä muutamia heikkouksia nyt kuitenkin löytyy... Voih - toimiva grammari olisi niin ihana!
      Ihanaa uutta vuotta sinulle myös <3

Vastaa käyttäjälle Kati Laituri Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.