Aina, joskus, en koskaan/ Always, sometimes, never

Nappasin tämän haasteen Tuulalta Oman katon alla -blogista, koska se vaikutti todella mukavalta pohdiskelun aiheelta. Mutta kuinka ollakaan ajattelin kuitenkin soveltaa sitä hieman (mikä on erittäin tavallista meikäläiselle oli sitten kysymys ruokareseptistä tai muusta ohjeen annosta…). Niin että tulisi niinku enemmän omannäköinen tällä tavalla. (Toki minäkin aina rakastan ihanaa perhettäni, syön aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan, pesen kasvot ja hampaat aamuin illoin jne.)

Ajattelin paljastaa vähän kummallisempia asioita – mitä teen tai jätän tekemättä.

AINA

Tarkistan joka ilta ennen nukkumaan menoa, että lompakkoni ja pankkikorttini ovat tallessa käsilaukussani. Tämä liittyy osaksi työhöni ja osaksi asenteeseeni, jonka mukaan täytyy itse yrittää elää niin kuin opettaa/ ohjeistaa muita. Mies on tästä joskus sangen huvittunut, kun pomppaan ylös sängystä niin kuin linkkuveitsi tarkistamaan ko. asiaa, jos se on unohtunut aiemmin iltapuuhia tehdessä.

 

Keitän aina aamuisin kuusi kuppia kahvia (vaikka useimmiten sitä jää yli, joten kaadan sen kukille). Repesin nauramaan, kun Pitääkö olla huolissaan – ohjelmassa Miika Nousiainen sanoi myös keittävänsä aina kuusi kupillista kahvia vaikkei tarvitsikaan keittää niin paljon. Keitän myös aina todella vahvaa kahvia eli sellaiset vieraat, jotka eivät käytä maitoa kahvin kanssa, eivät aina pysty juomaan moista sumppia. Pahoitteluni siitä…

Makaan aina saunan lauteilla jalat pystyssä seinää vasten. Vain niin saan rentouduttua täydellisesti  (ja naksauteltua selkäni nikamat kohdilleen). Nautin myös saunan hartaasta hiljaisuudesta, siksi en ole innokas kimppasaunaan lähtijä. Miehen kanssa voidaan olla hiljaa yhdessäkin – nauttia vaan.

Tykkään tehdä listoja ja suunnitella, järjestellä ja siivota. Meillä kävi oven takana pari nuorta miestä tarjoamassa siivouspalveluja ja he katsoivat meitä kuin vähäjärkisiä tai valepukkeja, kun molemmat kerroimme  tykkäävämme siivoamisesta aivan hirmuisesti ja purkavamme stressin ja angstit sillä tavoin 😉 Karsin jatkuvasti tavaroita, teen pakkauslistoja matkalle (löydät sellaisen täältä), soittolistoja yhdessä miehen kanssa erilaisiin tilanteisiin ja tunnelmiin jne. Esimerkiksi juhannukseksi taioimme oikein hyvän setin…

 

Ja rakastan poikkeuksetta juhlia ja tanssimista!

Always: Check every night that my wallet and credit card are safe in my hand bag. Make six cup of coffee (strong) every morning. Lay down in sauna. Organize, clean up, make lists and plans. Love to go to parties and dance.

JOSKUS

On vain pakko päästä matkalle vaikka kotona onkin ihanaa (=good to be home). Erityisesti hinku iskee aina niin  hitaasti etenevällä keväällä, kun kesä tuntuu olevan aivan toivottaman kaukana ja myös syksyllä, kun loma on enää laiha muisto vaan ja joulu aivan liian kaukana, että kehtaisi ruveta fiilistelemään jouluvalojen sun muiden parissa. Kohdemaina mieluisimpina Ranska ja Italia.

Uin meressä niin kauan että kalisen ja tärisen tuntikausia sen jälkeen. Rakastan meressä uimista, aalloilla kellumista, pieniä sukelluksia veden alla. Mutta koska tilaisuuksia siihen on rajoitetusti, vedän uimisessa yleensä överit.

Sometimes: Need to go abroad even it is good to be at home – favorite places France and Italy. Tend to stay too long in sea water so I shake and tremble for hours after freezing me out there – love to swim.

EN KOSKAAN

Jätä puhelinta latautumaan yöksi. Koska sähköpalo on yleisin tulipalon aiheuttaja ja laturit eivät ole niitä maailman laadukkaimpia vehkeitä, joten miksi riskeerata. Ehtiihän tuon laittaa latautumaan hereillä ollessaankin. Silloin kytevä, myrkkykaasuja muodostava tulipalon alku tulee huomatuksi ennen kuin on liian myöhäistä. Tämän taas olen oppinut mieheltäni, joka tietää näistä jutuista yhtä ja toista.

 

Lipsu gluteenittomasta dieetistä. Aivan riittämiin tuli kärsityksi kipeästä vatsasta ja hankalasta ihottumasta ennen keliakia-diagnoosia. Ei tule mieleenkään pelleillä asian kanssa vaan olen juurikin niin tarkka – aina.

 

Tykkää pelata tai kilpailla missään lajissa tai tilanteessa. Minussa vaan ei taida olla tarvittavaa kilpailuviettiä, niinpä lähinnä kammoksun  muiden taisteluhenkeä ja siksi vältän kaikkea tämän sorttista. Olen kyllä joskus nuorena juossut ja hiihtänyt kilpaa, mutta vaan koska olen tullut valituksi kisoihin/ joukkueeseen, en omasta hingusta. Pelejä ja kilpailujakin katsoessa usein huomaan olevani sen altavastaajan puolella…

 

Käsittele kuvia, joita otan. En rajaa uudelleen enkä mitään muutakaan. Ne saavat olla just niin kuin ne otin. Sillä lailla mun mielestä hyvin. Niin kuin kaikki muukin meillä 😉 Ei tämäkään ole mulle mikään kilpailu…

 

Hmmm. Ole vielä näyttänyt naamaani täällä. Ehkä sekin aika tulee. Siihen saakka – päätöntä menoa 😉

Never: I never charge my mobile when I sleep due to the danger of electric fire. Never eat any gluten anymore. Never really want to play or take part to any competition. Never photoshop my pictures. Have never shown my face here so far…  Better never say never… But until then: all headless 😉

Tarttukaahan haasteeseen ja tehkää perässä 🙂

Celia C

4 Comment

  1. Huomenta Celia!
    Kiva postausidea ja omannäköisesi. Ja hauska lukea, näiden myötä persoona avautuu himppusen enemmän. Täällä on toinen himojärjestelijä, organisoija ja listojen tekijä! Mulla on koko ajan jotain to do-listoja meneillään. Jonkun mielestä se lisää stressiä, itse ajattelen taas niin, että kun haluan saada asioita tehtyä ja valmiiksikin, on ne hyvä listata. Niin ei tarvitse stressata. Joskus nimittäin lipsahtaa niinkin, että teen (kuulemma) vain niitä kivoja asioita…
    Sitä päätä odotellessa… <3
    Aurinkoista sunnuntaita!

    1. Kiitos, Maarit – tiesinkin, että kuulut samaan heimoon: jotkut meistä vaan ovat tällaisia järjestelijöitä 🙂 Ja tosiaankin, jotkut listan asiat eivät ole yhtä kivoja kuin toiset 😉
      Kovin on tuulista (tunnen sen jumiutuneessa niskassani), mutta aurinkoa piisaa sopivasti. Heinäkuu lähti jo käyntiin ja edelleen hienoja kelejä tiedossa. Mukavia, lokoisia päiviä Sinulle toivottelee toistaiseksi päätön blogikamusi <3

  2. Tuija says: Vastaa

    Hei Celia! Toteutin tämän aiheen vähän toisenlaisesta näkökulmasta, kun inspiraatio pukkasi pintaan. Tämä sinun oli kiinnostavaa luettavaa. Terveisin Tuija

    1. Hei, loistavaa, kun tartuit haasteeseen! Käyn heti kurkkaamassa, miten sinä toteutit sen 🙂
      Mukavaa viikkoa sinulle, Tuija <3

Vastaa käyttäjälle Tuija Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.